RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.03.2025/Pykälä 54
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Liessaarenkatu 2 käyttökiellossa olevan rakennuksen purku
338/10.03.02.02/2025
Tekninen lautakunta 12.03.2025 § 54
Liessaarenkatu 2, Lohja sijaitseva tyhjillään oleva rakennus (Punainen tupa).
Kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Ahtsalmen kaupungin osassa, kiinteistö tunnus 444-2-211-5, asemakaavamerkintä vuodelta 2008 YS
(= sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue). Rakennuksen kerrosala 441 m², kokonaisala 500 m², tontin pinta-ala 7231 m².
Rakennus on valmistunut vuonna 1920 kulkutautisairaalaksi ja rakennusta on laajennettu vuonna 1986. Alkuperäisessä rakennuksessa on kaksi kerrosta ja laajennusosassa yksi kerros. Lisäksi rakennuksessa on kellarikerros. Rakennus on puurunkoinen ja julkisivu on puuverhoiltu.
Rakennuksen kaavamerkintä on sr-15 (Rakennustaiteellisesti tai historiallisesti arvokas rakennus, jota ei saa purkaa ilman ympäristölautakunnan lupaa. Lautakunta voi myöntää luvan vain, jos purkamisella on pakottava syy. Purkamisesta on hankittava museon lausunto. Rakennuksessa suoritettavien laajennus-, korjaus- tai muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen historiallisesti arvokas luonne säilyy.)
Kiinteistö on toiminut vuoteen 2018 asti työterveysasemana. Työterveyden toiminnan poismuuton taustalla oli henkilöstön rakennuksessa useamman vuoden kokemat sisäilma ongelmat. Rakennukseen on tehty erinäisiä tutkimuksia ja korjauksia työterveysaseman toiminnan aikana. Rakennukseen tehtiin 2019 kellarikerroksen tiivistämisen lisäksi ilmanvaihdon parannustoimenpiteitä. Tilakeskus ja työsuojelu/luottamushenkilöstö muuttivat kiinteistöön 2020 ja toimivat siellä 2023 asti. Sisäilmaoireilu jatkui, joiden perusteella tehtiin koko kiinteistön sisäilmatutkimus sekä rakenteiden merkkiainetutkimuksia Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimesta.
Lisäksi tiloissa on suoritettu sisäilman olosuhteiden sekä painesuhteiden seurantamittauksia. Tämän lisäksi teetettiin koko kiinteistöä kattava haitta-ainetutkimus vuonna 2024, jonka perusteella rakennukseen pitäisi tehdä perusteellinen laaja peruskorjaus. Haitta-aine tutkimus raportissa mainitaan useita PAH-yhdisteitä, joista on välitöntä terveydellistä vaaraa tilojen käyttäjille. Yksi niistä oli kreosootti, joka on terveydelle vaarallista erityisesti sisältämiensä syöpää ja perimävaurioita aiheuttavien PAH-yhdisteiden takia. PAH-yhdisteet eivät yleensä esiinny yksittäisinä yhdisteinä vaan kyseessä on useimmiten altistuminen monimutkaisille PAH-yhdisteseoksille, joissa eri ainesosien suhteelliset osuudet vaihtelevat.
Kyseistä PAH-yhdistettä löytyy rakennuksen seuraavista materiaaleista raja-arvon ylittäviä >200 mg/kg määriä; vanhan osan toisen kerroksen väliseinien tervapahvit, vanhan osan ulkoseinien tervapahvit, vanhan osan kellarikerroksen ja ensimmäisen kerroksen välisen välipohjan bitumikermi, vanhan osan kellarikerroksen pikisivelyt, kellarikerroksen oviaukkojen yhteydessä olevat tiilirakenteisiin upotetut kiinnityspuut.
Tutkimusraportissa tuli myös esiin raskasmetalli pitoisia materiaaleja, joiden viitearvot ylittävät vaarallisten jätteiden raja-arvon. Materiaalit ovat; julkisivumaali, lattalaudoituksen maali, joka on nykyisen muovimaton alla, kellarikerroksen betonilattiamaali ja lisäksi on maininta valurauta viemärien liitoksista löytyvä lyijy.
Haitta-ainetutkimuksen perusteella rakennuksesta tehtiin peruskorjauksen kustannuslaskenta Sustera Oy:n toimesta. Laskelmassa olevat korjauskustannukset ovat mittavat ja vastaavat uuden rakennuksen rakentamisen kustannustasoa 924 000 € (Alv 0%). Rakennuksen laaja peruskorjaus ei takaa, että pohjakerroksen haitta-aineet saadaan kokonaan poistettua rakenteista.
Tilakeskuksen ja työsuojelun siirryttyä vuonna 2023 pois rakennuksesta tilat ovat olleet käyttökiellossa.
Tyhjillään olevan rakennuksen ylläpitokustannukset ovat tällä hetkellä noin 25 000 € vuodessa, eikä tilakeskuksen henkilöstöresurssien käyttö heikkokuntoiseen rakennuksen ylläpitoon ole perusteltua.
Kokonaisuus huomioiden on perusteltua purkaa heikkokuntoinen rakennus.
Mikäli rakennus puretaan, niin rakennuksen tasearvo tarkentuu alaskirjauksen ajankohdan mukaan, ja huomioiden kirjanpidossa. Vuodenvaihteessa 2024-2025 (31.1.2025) tasearvo on ollut noin 54 342,17 €.
Rakennuksen lämmitys- ja käyttövesijärjestelmät on perusteltua tyhjentää ja poistaa käytöstä sekä irrottaa rakennus sähköverkosta välittömästi purkamisluvan saatua lainvoimaisuuden. Sähkö- ja muut liittymät tulee irtisanoa, kun purkutoimenpiteet on saatu päätökseen.
Kohde on pääasiassa puurakenteinen, joten hyötykäyttöasteen voidaan arvioida olevan melko korkea ~75 %. Perustuksista saatava murskattava kiviaines voidaan uudelleen käyttää esimerkiksi täytemaana kevyen liikenteen väylien, pysäköintialueiden jne. rakentamisen yhteydessä. Metalli, putkistot yms. menevät metallinkierrätyksen kautta valimoille jne. Puuaines, haketetaan polttoaineeksi.
Purkutyöt tullaan kilpailuttamaan niin, että työssä käytettäviltä koneilta edellytetään biopolttoaineiden käyttöä, mikä edesauttaa purkamista.
Purkutyöt tulee kilpailuttaa niin, että tarjouksen jättäneiden tulee antaa laskennallinen arvio syntyvästä hiilijalanjäljestä. Tarjousten vertailun perusteissa tulee painottaa mahdollisimman pientä hiilijalanjälkeä. Kilpailutuksen yhteydessä tarjouksen jättäneiden tulee antaa laskennallinen arvio syntyvästä hiilijalanjäljestä. Urakoitsijoilla voi olla lähistöllä, joko työn alla tai tulossa kohteita, joissa ko. purkumateriaaleja voidaan hyödyntää suurellakin prosenttiosuudella. Tarjousten vertailun yhteydessä tulee painottaa mahdollisimman pientä hiilijalanjälkeä.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.11.2023 § 416 päättänyt, että purettavat kohteet tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi yksitellen huomioiden kohteen mahdollinen käyttötarve, sen ylläpitokustannukset sekä tasearvo. Purkupäätöksen jälkeen päätöksen saatua lainvoiman purettavan kohteen lämmitys- ja käyttövesijärjestelmät tyhjennetään sekä kohteelle järjestetään väliaikainen kiinteistönhoito kustannustehokkaimmalla tavalla. Sähköliittymä irtisanotaan, mikäli kaupungilla ei ole tarvetta jatkossa sähköliittymälle kohteessa.
Kaupungin käyttötalouteen on vuodelle 2025 tehty erillinen varaus purku- kustannuksia varten (50 000 €, alv 0 %).
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Liessaarenkatu 2 Punainen tupa sijainti
- Liessaarenkatu 2 Punainen tupa sijainti asemakaavassa
- Liessaarenkatu 2 Punaisentuvan asemakaava
- Liessaarenkatu 2 Punainen tupa valokuva
- Haitta-ainetutkimus Liessaarenkatu 2, 15.1.2025 liitteineen
- Lohja, Punaisen tuvan korjaustoimet - Laskentamuistio liitteineen 20241211
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että
1. Liessaarenkatu 2 rakennus puretaan ja purku-urakka tullaan kilpailuttamaan ja toteutetaan mahdollisimman nopeasti,
2. valtuuttaa tilakeskuksen päällikön hakemaan purkamiseen tarvittavat luvat ja kilpailuttamaan purkutyön. Purkutyössä painotetaan mahdollisimman pientä hiilijalanjälkeä,
3. valtuuttaa tilakeskuksen päällikön järjestämään kohteen lämmitys yms. järjestelmien tyhjentämisen ja kytkemisen pois käytöstä välittömästi purkamisluvan saatua lainvoimaisuuden,
4. valtuuttaa tilakeskuksen päällikön järjestämään kohteen tarvitseman kiinteistönhoidon, ylläpidon ja valvonnan kustannustehokkaasti parhaaksi katsomallaan tavalla siihen asti, että purkutyö kohteessa on käynnistynyt ja alue rajattu.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |