RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 5
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vaalitoimitsijoiden määrääminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien toimittamista varten kotimaan yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin Lohjalla
226/00.00.00/2024
Keskusvaalilautakunta 12.02.2025 § 5
Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa.Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta.
Jokaisessa kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ennakkoäänestystä toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla, on henkilöitä nimitettävä riittävästi esimerkiksi sairaustapauksia varten.
Kaupunginhallitus päätti 18.11.2024 § 428 määrätä vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten Lohjan kaupungin kahdeksan (8) yleistä ennakkoäänestyspaikkaa ja Vaalibussi Saiman yhdeksi kyliä kiertäväksi ennakkoäänestyspaikaksi sekä niiden aukioloajat.
Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat ovat ajalla 2.-8.4.2025:
Virkkalan kirjasto, Virkkalantie 9, 08700 Lohja
ke-pe 2.-4.4.2025 klo 12:00 - 19:00
Sammatin koulu, Lohilammentie 5, 09220 Sammatti
la-su 5.-6.4.2025 klo 10:00 - 16:00
Mäntynummen liikuntahalli, Mäntynummenkuja 15, 08500 Lohja
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 12:00 - 20:00
Lohjan pääkirjasto, Karstuntie 3, 08100 Lohja
ke-pe 2.-4.4.2025 klo 9:00 - 20:00
la-su 5.-6.4.2025 klo 9:00 - 16:00
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 9:00 - 20:00
K-Citymarket, Ojamonharjuntie 61, 08200 Lohja
ke-pe 2.-4.4.2025 klo 9:00 - 20:00
la-su 5.-6.4.2025 klo 9:00 - 16:00
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 9:00 - 20:00
Saukkolan kirjasto, Kauppakuja 3, 09430 Saukkola
ke-pe 2.-4.4.2025 klo 10:00 - 16:00
la-su 5.-6.4.2025 klo 10:00 - 14:00
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 14:00 - 19:00
Pusulan koulu, Kaukelantie 1, 03850 Pusula
la 5.4.2025 klo 10:00 - 14:00
ma 7.4.2025 klo 12:00 - 19:00
Karjalohjan kirjasto, Keskustie 88, 09120 Karjalohja
la 5.4.2025 klo 10:00 - 14:00
ma 7.4.2025 klo 12:00 - 19:00
Vaalibussi Saima:
Ke 2.4.2025
klo 14.00 - 16.00 Karjalohja, Sale
klo 16.15 - 17.25 Sammatti, Sale
klo 18.00 - 19.00 Routio, Kalliomäentie 2
To 3.4.2025
klo 14.00 - 15.10 Ikkalan koulu
klo 15.40 - 16.50 Pusula, Sale
klo 17.50 - 19.00 Leppäkorven työväentalo, Leppäkorventie 1022
La 5.4.2025
klo 12.00 - 13.10 Nummen kirkonkylä, Siipoontie 1
klo 14.20 - 15.30 K-Market Lohjanportti, Seisaketie 1
klo 15.50 - 17.00 K-Supermarket Lempola, Lehmijärventie 2
Ma 7.4.2025
klo 14.00 - 15.20 Maila, Lohjansaarentie 1300
klo 15.50 - 17.10 Kirkniemen kansakoulu, Marskintie 4
klo 17.40 - 19.00 Vappula, Metsätähtikuja 1
Ti 8.4.2025
klo 14.00 - 15.10 Hiidensalmi, Sahapiha 2
klo 15.30 - 16.40 Moisio, Talpelankatu 2
klo 17.00 - 19.00 Lohjan tori
Hakuilmoitus on ollut avoinna Kuntarekryssä 9.1.-30.1. Lisäksi työhön on kysytty kaupungin omien työntekijöiden lisäksi aikaisemmin vaaleissa mukana olleita henkilöitä. Lisäksi hakuilmoitus on ollut nähtävillä Lohjan Yhteislyseon lukiossa, Virkby gymnasiumissa, Laurean Lohjan kampuksella sekä Luksiassa.
Lisätiedot Hallintojuristi Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen(at)lohja.fi
Esittelijä Hallintojohtaja Lundström Sanna
Päätösesitys Keskusvaalilautakunta määrää
1. kotimaan yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin ajalla 2.4.-8.4.2025 ennakkoäänestyksen ajaksi seuraavat henkilöt vaalitoimitsijoiksi:
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Avustavat vaalitoimitsijat:
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin määräämään tarvittavan määrän henkilöstöä muihin vaalitehtäviin, sekä
3. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin täydentämään tarvittaessa vaalitoimitsijoiden luetteloa.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote valituille henkilöille
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |