RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 27
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hyte-statuksen myöntäminen huhtikuu 2025
491/00.01.02.00/2024
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 08.04.2025 § 27
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto on kokouksessaan 08.10.2024 § 49 hyväksynyt Hyte-statuksen käyttöönoton vuoden 2025 alusta alkaen.
Hyte-status on yleishyödyllisille yhdistyksille hakemusten pohjalta myönnettävä status, jota voivat hakea lohjalaiset rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset tai yhdistykset, joilla on lohjalaisia jäseniä ja jotka ovat osoittaneet tekevänsä järjestötyötä Lohjalla. Yhdistyksen tulee tarjota Lohjan kaupungin asukkaille suunnattua toimintaa, jonka pääpainopiste on ennaltaehkäisevässä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Yhdistyksen toiminnan tulee olla linjassa Lohjan kaupunkistrategian arvojen ja tavoitteiden sekä Hyvinvointisuunnitelmien tavoitteiden kanssa.
Hyte-statuksen saaneen järjestön tulee sitoutua noudattamaan toiminnan tavoitteissaan ja sisällössään Hyte-statuksen yleisiä periaatteita, viestimään toiminnastaan aktiivisesti ja monikanavaisesti, raportoimaan toiminnastaan vuosittain Lohjan kaupungille ja allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Lohjan kaupungin kanssa.
Hyte-statuksen myöntää Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto. Hyte-statusta voi hakea ympäri vuoden ja se myönnetään kokonaisharkintaan perustuen. Päätöksestä tiedotetaan hakijalle kirjallisesti.
HYTE - statuksen omaavien järjestöjen on statuksen saatuaan mahdollisuus käyttää erikseen määriteltyjä kaupungin omistamia tiloja Hyte-statuksessa määritellyin ehdoin. Vuoden 2025 alusta alkaen Hyte-statuksella käytettävistä tiloista on tehty seuraavat päätökset.
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on kokouksessaan 21.11.2024 § 115 päättänyt, että Sibelius-salia on mahdollista hyödyntää HYTE - statuksen omaavien järjestöjen toiminnassa vuoden 2025 alusta alkaen maanantaista torstaihin klo 9.00 - 15.00 välisenä aikana. Sivistyslautakunta on kokouksessaan 27.11.2024 § 164 päättänyt, että perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tiloja on mahdollista käyttää HYTE - statuksen omaavien järjestöjen toiminnassa vuoden 2025 alusta alkaen. Tilojen käytön tarkemmat ehdot on määritelty Hyte-statuksessa sekä yhteistyösopimuksessa.
Hyte-statuksen avautumisesta haettavaksi on tiedotettu kaupungin nettisivulla, sosiaalisen median kanavilla sekä sähköpostitse suoraan niille järjestöille, jotka ovat antaneet kaupungille postitusluvan. Statuksen hakemisen tueksi on järjestetty myös infotilaisuuksia.
Hyte-statushakemuksia on 6.3. – 2.4.2025 välisenä aikana tullut kaksi (2) kappaletta.
Lisätiedot Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Sanna Kie Kettunen sannakie.kettunen(at)lohja.fi
Liite Hyte-statushakemukset 060325-020425
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää myöntää Hyte-statuksen seuraaville järjestöille ja yhdistyksille:
1. Hope - Yhdessä ja Yhteisesti ry / Hope Lohja
2. Routioseura ry
Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen koordinaattori Sanna Kie Kettunen, välittää tiedon Hyte-statuksen saajille
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |