RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan alaisen toiminnan ajankohtaiset asiat
Sivistyslautakunta 26.03.2025 § 45
Sivistyslautakuntaa halutaan informoida valmistelussa olevista asioista ja hankkeista sekä muista toimialan ajankohtaisasioista.
Lisätiedot Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus(at)lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää merkitä asiat tiedoksi.
Käsittely Lohjan Yhteislyseon lukion rehtori Panu Ruoste poistui klo 16.12 asian käsittelyn aikana, eikä näin ollen osallistunut päätöksentekoon.
Erityisasiantuntija Kimmo Malmi poistui klo 16.26 asian käsittelyn aikana, eikä näin ollen osallistunut päätöksentekoon.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |