Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 48


 

Yksityisten varhaiskasvatuksen palveluntuottajien esiopetuksen järjestäminen

 

332/12.07.00/2023
161/12.07.00/2023

 

Sivistyslautakunta 26.03.2025 § 48

 

 Sivistyslautakunta on päättänyt 27.11.2024 § 160 esiopetuksen järjestämisen periaatteet lukuvuodelle 2025-2026. Periaatteissa linjataan, että yksityinen palveluntuottaja ei voi järjestää esiopetusta ellei ryhmäkoko ole vähintään 7 esiopetuslasta.

Yksityiset palveluntuottajat päiväkoti Touhula Vappula ja Norlandia Laakso ovat anoneet lupaa toteuttaa esiopetusta toimikaudella 2025-2026, vaikka heidän esioppilaiden määrä jää alle 7 lasta. Perusteena he esittävät lapsille jatkumon tutussa varhaiskasvatusympäristössä ja toiminnan taloudelliset lähtökohdat. Jos esioppilaat siirtyvät kunnalliseen esiopetusyksikköön, huoltajat hakevat siirtoa todennäköisesti myös heidän sisaruksilleen, jolloin yksityisten palveluntuottajien asiakasmäärä laskee enemmän kuin vain esioppilaiden määrän.

Kun esioppilaita on vähemmän kuin 7 lasta, lapset integroidaan varhaiskasvatusryhmään. Esioppilaiden toiminta tulee järjestää esiopetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.

Yksityisten päiväkotien toimintamahdollisuuksien varmistamiseksi on heille myönnettävä lupa järjetää esiopetusta, vaikka esioppilaiden määrä jäisi alle 7. Vaikka lupaa ovat anoneet vain Touhula Vappula ja Norlandia Laakso, linjaus tulee koskea kaikkia yksityisiä palveluntuottajia.
 

Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Pyyntö järjestää esiopetus Touhula Vappulassa kaudella 2025-26
- Pyyntö esiopetuksen järjestämiseen Norlandia Laaksossa (harkinnan varaisesti annettava Perusopetuslaki 628/1998 § 40)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää myöntää yksityisille palveluntuottajille luvan järjestää esiopetusta päiväkotiyksikössä määrittelemättä esiopetusryhmän kokoa lukuvuodelle 2025-2026.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote Touhula Vappula
ote Norlandia Laakso

------------------------------------