Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 50


 

Kasvu- ja oppiminen tulosalueen palveluiden järjestäminen

 

91/12.00.02/2025

 

Sivistyslautakunta 26.03.2025 § 50

 

 Sivistystoimiala toteuttaa vuoden 2025 aikana sivistyspalveluiden järjestämistä sekä toiminnan organisointia koskevan laajan koko toimialaa koskevan yhteisen suunnittelu- ja valmistelutyön. Toimialalle on syksyn 2024 aikana perustettu muutoksen valmistelusta vastaava ohjausryhmä. Ohjausryhmään on kutsuttu edustajat kaikista toimialan tulosyksiköistä sekä palveluista.

Toimialan palveluita koskeva muutostyö sisältää sivistyspalveluiden nykytilanteen kartoittamisen, palvelutarpeen arvioinnin vuosille 2026 – 2029 ja sivistyksen käytössä olevien tilojen palveluverkkoselvityksen. Valmistelutyön aikana toimialan tulosyksiköt valmistelevat myös  palveluiden järjestämistapaa koskevat päivitystarpeet sekä palvelukohtaiset muutostarpeet.

Toimiala julkaisee kesällä 2025 toimialan palveluiden järjestämistä koskevan palveluselvityksen, jonka sisältö koostuu edellä mainituista asioista. Sivistystoimialan tulosalueet tulevat kuluvan vuoden aikana esittämään lautakunnille toiminnan järjestämiseen kohdistuvia määräaikaisia muutoksia. Esitysten tavoitteena on edistää toimialan muutostyön tavoitteiden toteuttamista ja palveluntuottamista koskevan toiminnan kehittämistä.

Kasvu- ja oppimisen tulosalueen toimintaa koskevia muutosesityksiä tuodaan lautakunnan käsittelyyn palvelukohtaisesti kuluvan vuoden aikana. 

 

Lisätiedot Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus(at)lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistystoimialan muutyöstyön sekä tulevien määräaikaisten muutosten valmistelu tuodaan sivistyslautakunnalle tiedoksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan. 

------------------------------------