Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 65


Tekninen toimi 1. neljännesvuosiraportti 2025

 

Talousarvion tavoitteiden toteutuminen 1. vuosineljänneksellä vuonna 2025 / Tekninen lautakunta

 

103/02.02.00/2024

 

Tekninen lautakunta 09.04.2025 § 65

 

 Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia raportti toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

Neljännesvuosiraportissa arvioidaan, miten vuodelle 2025 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tehdään sanallisesti.

Teknisen toimen tammi-maaliskuun (ulkoiset, tilanne 31.3.2025) toimintatuottojen toteuma on 22,1 % ja toimintakulujen 21,5 % ja toimintakatteen 21,0 %. Teknisen toimen toimintakate on 4,0 %-yksikköä alle tasaisen käytön (25 %). Maaliskuun osalta kirjaukset ovat vielä kesken, joten kokonaisuuden raportointi on keskeneräinen.

Toimintatuottoja on kertynyt metsänmyynnistä sekä vesilaitoksen vedenmyynnistä.

Toimintakulut ovat seuratulla ajanjaksolla huomattavasti alle arvion.


Kokonaisuudessaan Tekninen toimi on pysynyt talousarviossaan tämän hetkisen tilanteen mukaan.


Liitteessä on esitetty samat tiedot ulkoisten erien osalta tarkemmin sekä koottu tavoitteiden toteutumistilanne 1. vuosineljänneksellä.

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi 

 

Liite Tekninen toimi, 1. neljännesvuosiraportti 2025

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Teknisen lautakunnan 1. neljännesvuosiraportin 2025 edelleen kaupunginhallitukselle ja
-valtuustolle esitettäväksi.


 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------