RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 13.03.2025/Pykälä 36
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite kesäteatterista entiselle Pitkäniemen teollisuusalueelle
274/00.01.02.01/2025
Kaupunginvaltuusto 26.02.2025 § 28
Valtuutettu Matti Pajuoja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet
Suomen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Heikki Linnavirta , Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Jani Méling, Satu Nybäck Satu ja Mari Aaltolaine sekä Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutetut Pirjo-Leena Forsström Pirjo-Leena ja Leena Saari:
”Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että tutkittaisiin onko mahdollista sijoittaa kesäteatteria entiselle Pitkäniemen teollisuusalueelle.
Perustelut: Alue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä, ja siellä on jo valmiina hyvät parkkipaikat.
Aluella on 2 isoa hallia tyhjänä joita kesäteatteri voisi hyödyntää. Alue sijaitsee kauniin Lohjan järven rannalla.”
Lisätiedot Hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää
1. merkitä aloitteen saapuneeksi
2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunta 13.03.2025 § 36
Pitkäniemen alueella on vireillä asemakaavamuutos, jonka yhteydessä asiaa tutkitaan.
Lisätiedot Kaupunginarkkitehti Juha Anttila, juha.anttila(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi aloitteeseen annetun vastauksen, ja
2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |