Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 38


 

Kaupunginjohtajan viran avoimeksi julistaminen / hakuajan jatkaminen

 

357/01.01.01/2024

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.11.2024 § 94

 

 Nykyisen kaupunginjohtajan viran määräaikaisuus päättyy 31.12.2025. Kaupunginvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajistot ovat käyneet keskustelua nykyisen kaupunginjohtajan kanssa tulevan kaupunginjohtajan rekrytoinnin aikataulusta. Osapuolet ovat yhdessä tulleet siihen tulokseen, että uuden valtuustokauden pian vaihtuessa on uuden kaupunginjohtajan rekrytointi viisainta käynnistää niin, että tämä valtuusto tekee myös valintapäätöksen. Näin ollen haku tulisi käynnistää heti vuodenvaihteen jälkeen.


Kaupunginjohtajan virka kuuluu pysyvänä osana kaupungin virkarakenteeseen ja kaupungilla on siten tarve täyttää kyseinen virka. Määrärahat virkaan on varattu talousarvioon. Kaupunginjohtajan virka on toistaiseksi voimassa oleva.

Kaupunginjohtaja vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta yhteistyössä poliittisten luottamushenkilöiden kanssa. Tehtäviin kuuluu kaupunkikonsernin johtaminen, kaupungin elinvoiman kehittäminen ja kaupungin eri toimintojen johtaminen, jotta kaupunki kehittyy kaupunkistrategian mukaisesti. Kaupunginjohtaja on kaupungin keskeinen edunvalvoja niin Uudenmaan, kuin valtakunnankin tasolla.

Viran kelpoisuusvaatimukseksi esitetään ylempää korkeakoulututkintoa ja vahvaa kokemusta julkishallinnosta ja johtamisesta. Kaupunginvaltuusto hyväksynee kaupunginjohtajan kelpoisuusehdot kokouksessaan 11.12.2024 ja kaupunginhallituksen tulee huomioida valtuuston tekemä päätös kelpoisuusehdoista julistaessaan viran avoimeksi kokouksessaan 16.12.2024.

 

 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston 29.10.2024 valitsema kaupunginjohtajan rekrytoinnin valintaryhmä on alustavasti käynyt läpi kaupunginjohtajan viran rekrytointiprosessia, kaupunginjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia ja rekrytoinnin mainontaa kokouksessaan 11.11.2024. Valintaryhmä kokoontuu seuraavan kerran 9.12.2024 viimeistelemään hakuilmoituksen. Oheismateriaalina on tämän hetkinen luonnos hakuilmoituksesta ja prosessin kulusta.

Viran täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.     Virkasuhteeseen valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan. Virkaan valitun kanssa tehdään johtajasopimus. Nykyisen kaupunginjohtajan kokonaispalkka on 11 425,36 €/kk.

Virkaa täytettäessä käytetään henkilöarviointia.

Lohjan kaupungin hallintosäännön 42 §:n mukaan valtuusto valitsee kaupunginjohtajan ja hallintosäännön 41 §:n mukaan viran haettavaksi julistamisesta päättää kaupunginhallitus. Lohjan kaupungin hallintosäännön 53 § mukaan henkilöstöjaosto vastaa valtuusto- tai hallitustason päätöksiä edellyttävien rekrytointien ja muiden henkilöstöasioiden valmistelusta.

 

Lisätiedot Vt. henkilöstöjohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kaupunginjohtajan hakuprosessi 2024-2025

 

Esittelijä Vt. henkilöstöjohtaja Lundström Sanna

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginjohtajan virka julistetaan avoimeksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 16.12.2024 § 472

 

 Oheismateriaalia on päivitetty kaupunginjohtajan valintatyöryhmän 9.12.2024 täsmentämillä tiedoilla.
 

Lisätiedot Vt. henkilöstöjohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kaupunginjohtajan hakuprosessi 2024-2025

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää julistaa toistaiseksi voimassa olevan kaupunginjohtajan viran avoimeksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi vt. henkilöstöjohtaja Lundström, hr, rekry

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 10.02.2025 § 38

 

 Kaupunginjohtajan rekrytointi on ollut auki 08.01.2025-10.2.2025. Haku-aika on päättymässä tänään kello 15.

Hakuprosessia on valmistellut kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston 29.10.2024 § 87 asettama työryhmä.

Hakuajan kuluessa kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita on saapunut varsin vähän, joten kaupunginjohtajan valintaa valmistelemaan valittu työryhmä on pohtinut hakujan jatkamista.

Viranhaltijalain 4 §:n mukaan valinnasta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta. Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginjohtajan viran auki julistaminen kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan, joten kaupunginhallituksella on toimivalta jatkaa myös hakuaikaa.

Kaupunginjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä selostaa kaupunginhallitukselle hakuprosessia ja haun tilannetta kokouksessa.

  

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, valintatyöryhmän puheenjohta Joona Räsänen.

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa siten, että hakuaika päättyy 24.2.2025 klo 15.00.

2. todeta, että kaupunginjohtajan virkaa aiemman hakuajan puitteissa hakeneet otetaan huomioon virkaa täytettäessä.

3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Käsittely

 

Esteellisyys Kaupunginjohtaja Pasi Perämäki ilmoitti olevansa esteellinen asiassa nykyisenä kaupunginjohtajana (asianosaisjäävi, hallintolaki § 28 1. mom kohta 1) ja poistui kokouksesta klo 14.15.

Asia käsiteltiin kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimivan 1. varapuheenjohtajan Hannele Maittilan esittelystä.

Valintatyöryhmän jäsenet Hilkka Hyrkkö ja Heidi Himmanen kutsuttiin myös kuultavaksi kaupunginhallituksen kokoukseen kello 14.15.

Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen ja rekrytointisuunnittelija Virve Vierikko liittyivät kokoukseen asiantuntijoiksi kello 14.15.

Kaupunginhallituksen jäsen Pirjo-Leena Forsström poistui kokouksesta kello 14.35.

Hilkka Hyrkkö, Heidi Himmanen, Anu Rautiainen ja Virve Vierikko poistuivat kokouksesta kello 14.38 ennen päätöksentekoa.

 

Puheenjohtajan muutettu päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää, että hakuaikaa ei jatketa.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko muutettu päätösesitys hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut tehtyä päätösesitystä, totesi puheenjohtaja sen tulleen yksimielisesti kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että hakuaikaa ei jatketa.

------------------------------------