Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.05.2025/Pykälä 85



 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma ja periaatteet 1.8.2025 alkaen

 

679/12.01.03.01/2022

 

Sivistyslautakunta 21.05.2025 § 85

 

 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista, perusteista,
järjestämisestä ja sen laajuudesta säädetään perusopetuslaissa
(8a luku. 48 a § ja 48 b §). Kunta voi järjestää ja hankkia tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta 20 c ja 20 i §:ssä (alk. 1.8.2026) tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Otettaessa lapsia aamu- ja iltapäivätoimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita.

Opetushallitus on 19.1.2011 päättänyt aamu- ja iltapäivätoiminnan perus-teista, joiden mukaan toiminta tulee kunnassa järjestää 1.8.2011 alkaen.  Opetushallitus on 13.2.2025 päättänyt muutoksista aamu- ja iltapäivätoiminnan opetussuunnitelman perusteisiin 2011. Päätös kumoaa määräyksen 1/011/2011 tehtyjen muutosten osalta.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma ja periaatteet 1.8.2025 alkaen -asiakirja on päivitetty vastaamaan 1.8.2025 voimaan tulevaa perusopetuslakia. Asiakirjaan on päivitetty oppimisen tukea koskevat käsitteet ja lisätty periaate: Koululaisten iltapäivätoiminnan paikkoja täytettäessä huomioidaan ensin kaikki ilmoitettuna hakuaikana 15.3. mennessä jätetyt hakemukset. Jokaiselle hakuaikana hakeneelle oppilaalle järjestetään iltapäivätoimintapaikka jossain kaupungin iltapäivätoimintapaikassa.

Lohjalla aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään perusopetuksen tulosyksi-kössä. Toimintaa on järjestetty koulupäivinä iltapäivätoimintana tarjoten mahdollisuutta sekä 570 tunnin että vaihtoehtoisesti 760 tunnin toimintaan kouluvuoden aikana. Kunnan tulee hyväksyä laissa tarkoitettua aamu- ja iltapäivätoimintaa varten toimintasuunnitelma.
 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)ohja.fi

 

Liite - Perusopetuksen aamu- ja Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma ja periaatteet 1.8.2025 alkaen
- Määräys OPH-532-2025
 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman ja periaatteet 1.8.2025 alkaen.
 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Alakoulujen rehtorit ja toimistosihteerit, iltapäivätoiminnan koordinaattori Pirjo Elamo, erityisasiantuntija Kimmo Malmi, toimistostosihteeri Linda Boman

 

------------------------------------