RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 02.04.2025/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite suunnitteluvarausmaksun käyttöön ottamisesta Lohjan kaupungissa
143/10.00.00.00/2025
116/00.01.02.01/2025
Kaupunginvaltuusto 22.01.2025 § 10
Valtuutettu Jarmo Aho Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Kristian Sarvi, Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuutettu Juhana Salmenpohja ja varavaltuutetut Erkki Huikari ja Mikko Piirtola, Suomen kristillisdemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Heikki Linnavirta, Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Satu Nybäck, Laura Skaffari ja Risto Murto sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän valtuutettu Heidi Himmanen:
” Esitämme, että Lohjan kaupungissa otetaan käyttöön taksa ”Suunnitteluvarausmaksu”. Nyt myönnetyt suunnitteluvaraukset ovat monen vuoden projekteja, eikä olla varmoja johtaako hanke toivottuun lopputulokseen. Jos varauksesta on maksettu taksa, on varauksen antajalla varmuus siitä, että hanke etenee suunnitelman mukaisesti, eikä odota aikaa parempaa. Kaupunki määrittelee taksan suuruuden kohde kohtaisesti.
Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy pikaisiin toimen piteisiin aloitteen mukaisen taksan voimaan saattamiseksi. Tämä aloite on myös kaupungin talouden kannalta positiivinen.”
Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää
1. merkitä aloitteen saapuneeksi
2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunta 02.04.2025 § 48
Valtuustoaloitteen mukainen suunnitteluvarausmaksu on ollut kaupunki- kehityksessä valmistelussa loppuvuodesta 2024. Sen perusteella maa- poliittisen ohjelmaan on tullut lisäys kohdaksi 6. Suunnitteluvaraus- maksu on suhteessa arvioituun hankkeen lopputilanteen mukaiseen maan arvoon. Jaottelu on tarkoituksella tiheä, jotta erikokoiset hankkeet eivät vaarannu suunnitteluvarausmaksun vuoksi. Kun kyse on maksettavasta rahasta, on sen käsittelyn ja palauttamisen tilanteiden oltava tarkasti säädeltyjä. Lohjan olosuhteissa varausmaksun on oltava osa tulevaa kauppahintaa tai maanvuokraa.
Kaupunginhallituksen nimittämä Maapoliittinen työryhmä kokoontui 16.1.2025 ja päätyi esittämään edelleen hyväksyttäväksi Maapoliittisen ohjelman edellä mainituin muutoksin. Maapoliittinen ohjelma 2025 on käsittelyssä tässä samassa kokouksessa eri asiakohtana.
Lisätiedot kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Maapoliittisen ohjelman 2025 kohta 6 (1 sivu).
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi vastauksen aloitteeseen, ja
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Lohjan kaupunki päättää merkitä valtuustoaloitteen suunnitteluvaraus- maksusta käsitellyksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |