RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 02.04.2025/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| N13 Kaavakartta hyväksymisvaihe 2.4.2025 | ||
| N13 Saapuneiden lausuntojen tiivistelmät ja vastineet 2.4.2025 |
N13 Nummi, kortteli 11, asemakaavan muutos
802/10.02.03/2022
Kaupunkikehityslautakunta 25.01.2023 § 5
Asemakaavamuutoksen N13 Nummi, kortteli 11 osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 18.5.-8.6.2022 MRL 63 §:n mukaisesti. Suunnitelmissa esitetyistä lähtökohdista, osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksista ja kaavan vaikutusten arvioinnista ei annettu palautetta. Kaava-alueen rajausta on laajennettu.
Kaavamuutosalue sijaitsee Nummen palvelukeskittymän tuntumassa ja on osittain yksityisessä, osittain kaupungin ja osittain valtion omistuksessa. Asemakaavamuutoksen tavoitteita ovat Nummen entisen kunnantalon käyttötarkoituksen muuttaminen ja suojelutarpeiden selvittäminen, kortteleiden 11 ja 15 käytön tutkiminen sekä asemakaavamerkintöjen ja
-määräysten ajantasaistaminen.
Kaavamuutoksesta on laadittu kaksi valmisteluvaiheen luonnosvaihtoehtoa, joiden eroavaisuudet koskevat korttelia 15. Kortteliin 15 osoitetaan asuinpientalojen korttelialue (AP) sekä puisto (VP). Toisessa vaihtoehdossa kortteliin 15 osoitetaan lisäksi autopaikkojen korttelialue (LPA), jolle saa sijoittaa korttelin 11 autopaikkoja.
Kortteliin 11 osoitetaan sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (YS) sekä Nummen entisen kunnantalon alueelle liike- ja toimistorakennusten korttelialue (K/s). Nummen entisestä kunnantalosta teetetyn kulttuurihistoriallisten arvojen selvityksen perusteella sen ympäristö säilytetään ja rakennukset suojellaan (sr), jotta ominaispiirteet säilyvät.
Muutoin asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä ajantasaistetaan.
Lisätiedot kaavasuunnittelija Nele Korhonen, nele.korhonen@lohja.fi
Oheismateriaali N13 Valmisteluvaiheen kaavaselostus
N13 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.1.2023
N13 Päivitetty Nummen entisen kunnantalon kulttuurihistoriallisten arvojen selvitys 7.8.2022
Liite 1 N13 Valmisteluvaiheen kaavakartta VE1 25.1.2023
Liite 2 N13 Valmisteluvaiheen kaavakartta VE2 25.1.2023
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää asettaa asemakaavan muutoksen valmisteluaineiston (kaavaluonnosvaihtoehdot VE1 ja VE2, 25.1.2023) nähtäville MRL62§:n ja MRA 30§:n mukaisesti.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Kaavasuunnittelija Nele Korhonen poistui kokouksesta klo 17.48 tämän asian käsittelyn jälkeen.
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunta 07.11.2024 § 155
Kaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 8.2-9.3.2023 ja lausuntoja on saatu 8 eikä yhtään mielipidettä ole saatu. Palaute koski eniten pysäköintijärjestelyitä. Kaava-alueen rajausta on laajennettu.
Kaavan nimi on muutettu kaava-alueen mukaiseksi: N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö,asemakaavan muutos.
Kaavamuutosalue sijaitsee Nummen palvelukeskittymän tuntumassa ja on osittain yksityisessä ja osittain kaupungin omistuksessa. Asemakaavamuutoksen tavoitteita ovat Nummen entisen kunnantalon käyttötarkoituksen muuttaminen ja suojelutarpeiden selvittäminen, kortteleiden 11, 13a, 14a ja 15 käytön tutkiminen sekä asemakaavamerkintöjen ja -määräysten ajantasaistaminen.
Kaavaehdotuksessa on luonnosvaiheen version 2 mukaisesti säilytetty pysäköintialue (LPA). Kortteliin 11, Kaarlenkatu 2 neuvolan kohdalle osoitetaan sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue, jolla asuminen on sallittua (YSA). Nummen Vanhan Kunnantalon alueelle osoitetaan liike- ja toimistorakennusten korttelialue jolla asuminen on sallittua (K/s). Nummen entisestä kunnantalosta teetetyn kulttuurihistoriallisten arvojen selvityksen (2022) perusteella sen ympäristö säilytetään ja rakennukset suojellaan (sr), jotta ominaispiirteet säilyvät.
Korttelin 65, Kaarlenkatu1:n yksityisen hoivakiinteistön käyttötarkoitus muutetaan asuinpientalojen korttelialueesta (AP) sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, jolla asuminen sallittua (YSA).
Kahden yksityisen ja yhden kaupungilta vuokratun kiinteistön rakentamistehokkuutta nostetaan. Kahden kaupungin kiinteistön rakennusoikeutta lasketaan. Kortteleissa 11, 15, 65, 70 ja 71 sallitaan kaksikerroksinen rakentaminen. Muutoin asemakaavamerkintöjä ja -määräyksiä ajantasaistetaan.
Vaikutusten/Lapsivaikutusten
ennakkoarviointi Asemakaavan vaikutusten arviointiin on kaavaehdotusvaiheessa tehty suppea lapsivaikutusten arviointi virkamiestyönä. Tiedot on koottu kaupungin sivistystoimialan kanssa yhteistyössä.
Lisätiedot Kaavasuunnittelija Klaus Seppänen, klaus.seppanen@lohja.fi
Oheismateriaali - N13 Päivitetty OAS 20241107
- N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö, kaavaselostus 30102024
- N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö, TYVI
- N13 Nummi, Nummen entisen kunnantalon kulttuurihistoriallisten arvojen selvitys
- N13 Nummen kunnatalon ympäristö- ja ilmastovaikutusten arvio
- N13 Valmisteluvaiheen lausunnot 8 kpl
- N13 Saapuneiden lausuntojen tiivistelmät ja vastineet
Liite - N13 Ehdotusvaiheen kaavakartta 31102024
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen listalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 444
Lisätiedot Kaavasuunnittelija Klaus Seppänen, klaus.seppanen@lohja.fi
Oheismateriaali - N13 Päivitetty OAS 20241107
- N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö, kaavaselostus 30102024
- N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö, TYVI
- N13 Nummi, Nummen entisen kunnantalon kulttuurihistoriallisten arvojen selvitys
- N13 Nummen kunnatalon ympäristö- ja ilmastovaikutusten arvio
- N13 Valmisteluvaiheen lausunnot 8 kpl
- N13 Saapuneiden lausuntojen tiivistelmät ja vastineet
Liite - N13 Ehdotusvaiheen kaavakartta 31102024
Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää hyväksyä (103. kaupunginosan Nummi) asemakaavan muutosehdotuksen N13 Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristö (7.11.2024), asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA 19/27 §:n mukaisesti.
Asemakaava/asemakaavan muutos koskee kortteleita 11, 13a,14a,15 ja 65. Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelit 11,15, 65, 70, 71 ja 72.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote kaavoitussihteeri Lintuniemi
tiedoksi kaavasuunnittelija Seppänen
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunta 02.04.2025 § 44
Hyväksymisvaihe Kaavanmuutosehdotus ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 18.12-22.12.2024 ja 7.1-3.2.2025. Lausuntoja on 9 kappaletta eikä mielipiteitä ole saatu. Kuusi lausuntoa ei edellyttänyt muutoksia kaavaan. Useammassa palautteessa ja muistutuksessa käsiteltiin pysäköintijärjestelyitä.
Lausuntojen pohjalta on kaavaehdotuksen karttaan tehty kaksi tarkennusta. Korttelin 15 Oilaantien puolelle on lisätty liittymäkielto. Maakuntamuseon lausunnon mukaisesti pysäköinti määräyksen tekstiin on lisätty: Yli 12 autopaikan pysäköintialueet jäsennellään istutuksilla.
Kaavamuutosalue sijaitsee Nummen palvelukeskittymän tuntumassa ja on osittain yksityisessä ja osittain kaupungin omistuksessa.
Vanhan Kunnantalon kiinteistön omistajan kanssa on neuvoteltu.
Kiinteistön omistaja on tutustunut kaavan muutoksiin. Kaava mahdollisti Nummen Vanhan Kunnantalon kiinteistölle asumisen lisäksi liike- majoitus- majoitus sekä toimistotiloja.
Kaava mahdollistaa neuvolan ja kotihoidon toimintojen kehittämisen nykyisellä kiinteistöllään Kaarlentie 2:ssa.
Asemakaavamerkintöjen ja -määräysten ajantasaistamisen yhteydessä kaava antaa tiestölle ja muille yleisille alueille ruotsinkieliset nimet. Kaarlentien nimi muuttuu Kaarle Ojasentieksi päällekkäisyyden välttämiseksi.
Lisätiedot Kaavasuunnittelija Klaus Seppänen, klaus.seppanen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - N13 Nummi, Ehdotusvaiheessa saapuneet lausunnot
- N13 Kaavaselostus hyväksymisvaiheen 2.4.2025
- N13 Nummen kunnantalon rakennushistoriallinen selvitys 7.8.2022
- N13 Asemakaavan seurantalomake hyväksymisvaihe
Liite - N13 Kaavakartta hyväksymisvaiheen 2.4.2025
- N13 Saapuneiden lausuntojen tiivistelmät ja vastineet 2.4.2025
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se:
1. hyväksyy nähtävillä olleesta 103. Nummen kaupunginosan korttelien 11,13a,14a, 15 ja 65 sekä katu- ja virkistysalueita alueita koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet (13.3.2025),
2. esittää 103. Nummen kaupunginosan kortteleihin 11,13a,14a, 15 ja 65 sekä katu- ja virkistysalueita laaditun 13.3.2025 päivätyn Nummen Vanhan Kunnantalon ympäristön N13 asemakaavan muutosehdotuksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi),
Asemakaava muutoksella muodostuvat 103. kaupunginosan Nummi Korttelit 11, 15, 65 ja 70-72 sekä katu- ja virkistysalueita.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle
ote kaavoitussihteeri Tuula Lintuniemi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |