RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 02.04.2025/Pykälä 46
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maanvuokrasopimuksen päättäminen Roution kaupunginosassa Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kanssa
376/10.00.00.02/2025
Kaupunkikehityslautakunta 02.04.2025 § 46
1) Taustaa
Lohjan kunta ja silloinen Kiinteistö Oy Katajakumpu ovat 1.9.1986 allekirjoittaneet maanvuokrasopimuksen Roution kaupunginosan korttelin 646 kerrostalorakennuspaikkaa 2 vastaavasta tilasta 444-444-1-266 Kataja pinta-alaltaan 7370 m². Maanvuokra-aika on 1.4.1986 - 31.3.2016. Edelleen voimassa oleva asemakaava on tullut voimaan 25.10.1973 Lohjan kunnan aikaisena ohjeellisen tonttijaon asemakaavana RK15. Tämän kerrostalojen rakennuspaikkatilan rakennusoikeus on 3760 k-m² kahtena erillisenä rakennuksena 1400 + 2360 k-m². Kerrostalot ovat valmistuneet kesällä 1.6.1987 ja niiden lisäksi rakennuspaikalla on kaksi (2) talousrakennusta. Käytetty rakennusoikeus on yhteensä 2315 k-m². Ero asemakaavan mukaiseen rakennusoikeuteen selittyy enimmäkseen toisen rakennuksen 3-kerroksisuudella asemakaavan salliman 5 kerroksen sijasta. Rakentaminen on ollut sen aikaisen valtion tukijärjestelmän mukaista, nykyään ’Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus’ (osa ympäristöministeriötä), aiemmin yleisnimi ARA.
Kiinteistö Oy Katajakumpu on 11.10.1995 yhdistynyt Routio Vuokra-asunnot Oy:ön. Se on taas edelleen yhdistynyt Lohjan Vuokra-asunnot Oy:ön 1.3.2011. Vuoden 2024 maanvuokra on ollut 4643,15 € ja pääoma-arvo 92 863 €. Maanvuokramaksuissa ei ole ollut ongelmia.
Maanvuokrasopimuksen päättäminen on hallintosäännössä kaupungingeodeetin viranhaltijapäätös (kohtansa 8, 29.3 §), kun maanvuokrauksen pääoma-arvo on enintään 100 000 €. Toisaalta hallintosäännön 27.2 § mukaan: Viranhaltija voi saattaa asianomaisen toimielimen ratkaistavaksi asian, joka hänellä on oikeus ratkaista, jos asialla on laajempaa ja/tai periaatteellista merkitystä.
Kun kyse on lähtötilanteessa rakennetun maanvuokra-alueen vuokrasopimuksen päättämisestä kesken vuokrakauden, on asialla periaatteellista merkitystä. Näin ollen se tulee päättää lautakunnassa.
2) Hakemus maanvuokrasopimuksen päättämisestä
Lohjan Vuokra-asunnot Oy:ltä on oheinen hakemus 7.3.2025 Se hakee maanvuokrasopimuksen päättämistä esittämillään syillä. Rakennuksille on olemassa rakennusvalvontaviranomaisen 19.12.2024 purkulupa, joka on tullut lainvoimaiseksi 8.1.2025. Myös valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta on päätös suostumuksesta rakennusten purkamiselle 26.11.2024. Se on tullut lainvoimaiseksi 3.1.2025.
Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n esittämät perusteet ovat riittävät, jotta maanvuokranantajan Lohjan kaupunki voi suostua maanvuokrasopimuksen päättämiseen ja tehdä liitteenä olevan päättämissopimuksen. Maanvuokrasopimuksen tarkka päättymispäivä jää vielä osapuolten tarkemmin katsottavaksi purkutoimien edettyä aivan loppuun asti. Purkuvelvoite koskee toki myös perustuksia ja muita maanalaisia rakenteita aina kadunvarressa oleviin eri johto- ja putkilaitosten liitospisteisiin saakka sekä asfaltti- ja muita vastaavia pintoja. Rakennuspaikka tulee Lohjan kaupungin hallintaa maan- pintaisena alueena. Päättymispäivä voi siis olla eri kuin hakijan esittämä 1.9.2025, tilanteen mukaan joko ennemmin tai myöhemmin.
Liitteenä olevan sopimuksen päättymispäivä on vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla. Tonttipalveluilla on oikeus teknisesti muuttaa sopimus vastaamaan tilannetta, mikäli päättymispäivä on muuna ajankohtana.
Päättämissopimuksessa on hyvin tarkoin kirjattu maanvuokraoikeuden kirjauksen poistamisen toimet ja vastuut. Maanomistajakaupungin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että maanvuokraoikeuden kirjaus poistuu ko. kiinteistöltä ja siitä ei jää mitään osaa rasittamaan kiinteistöä. Tämä on täysin selkeää kaikissa maanvuokrasopimusten päättämisissä. Käytännössä kyse on paljolti kirjaamisviranomaiselle eli valtion maanmittauslaitokselle tarvittavista sanamuodoista kaikkien kirjaamisasioiden osalta. Niitä on jouduttu jatkuvasti tarkentamaan sekä maanvuokraoikeuksien että lainhuutojen osalta.
3) Muuta
Tämän rakennuspaikan, Salmenmäentie 28, käytöstä parkkipaikoiksi on olemassa Karstu-Paloniemi-Routio aluetoimikunnan aloite 30.1.2025 (kaupungin diaari 160/2025). Lohjan kaupungin johtoryhmä on 3.2.2025 nimennyt aloitteen vastuuvalmistelijaksi teknisen toimen kaupunkitekniikkapäällikön. Tämä aloite ei ole ollut vielä käsittelyssä tämän kaupunkikehityslautakunnan asian valmistelun päättyessä 25.3.2025.
Aloite ei ole kaupunkikehityslautakunnan toimivallassa. Asfaltin tilanne on Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n hakemuksessa kertoman mukainen: se poistaa myös koko rakennuspaikan asfaltit. Purkamistoimet ja niiden aikataulu ovat Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n asia. Tämä päätös maanvuokrasopimuksen päättämissopimuksesta ei millään tavoin ratkaise tuota aloitetta eikä vaikuta sen käsittelyyn eikä lopputulemaan.
Edellisen perusteella tämän Roution kerrostalorakennuspaikan tai sen osan hinnoittelusta ja laittamisesta yleiseen hakuun ei voi päättää, ainakaan vielä. Toisaalta kerrostalorakennusoikeuden kysyntä Routiolla on vähäistä.
***
Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n hakemuksessa mainitsemasta Hiidensalmen kerrostalotontista (1790 k-m²) on kaupunkikehityslautakunnan maanvuokrauspäätös 17.5.2023 § 83 ARA:n mukaisella maanvuokralla. Tuo päätös tuli lainvoimaiseksi 15.6.2023 ja se on ollut voimassa 17.6.2024 saakka. Maanvuokrasopimuksen allekirjoitusajan jatkamisesta 19.5.2025 saakka on hallintosäännön mukainen kaupungingeodeetin päätös 28.5.2024 § 19 (kaupunkikehityslautakunta 19.6.2024 § 101). Tuo jatkoaikapäätös tuli lainvoimaiseksi 19.6.2024.
Lisätiedot maankäyttöinsinööri Riku Korhonen, riku.korhonen (a) lohja.fi
Oheismateriaali - kartta (1 sivu)
- hakemus 7.3.2025 (1 sivu)
Liite - maanvuokrasopimuksen päättämissopimus (2 sivua)
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää, että Lohjan kaupunki tekee liitteen mukaisen sopimuksen Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kanssa 1.9.1986 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen päättämisestä Roution alueen rakennuspaikkatilasta 444-444-1-266 Kataja. Päättymispäivä on se päivä, jolloin maanvuokrasopimuksen kohteen rakennusten ja rakenteiden purkaminen on virallisesti päättynyt. Osapuolet toteavat päättymispäivän keskenään ennen tämän päättämissopimuksen allekirjoittamista.
Tonttipalveluilla on oikeus teknisesti muuttaa liitteenä oleva sopimusta, mikäli päättymispäivä on muulloin kuin vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote: hakijan edustaja
ote: tonttipalvelut, kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, suunnitteluinsinööri Timo Mäkinen ja kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |