Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 06.05.2025/Pykälä 75


 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin

 

 

 

Kaupunkikehityslautakunta 06.05.2025 § 75

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Otto-oikeutta ei ole niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle. Näitä ovat lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat asiat.

Kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan määräämille henkilöille. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Viranhaltijapäätöksissä otto-oikeusaika on 21 vrk. Viranhaltijapäätökset on luettavissa luottamushenkilöportaalissa. Kaupunkikehityslautakunnalle esitellään kaupunkirakenne-toimialan kaupunkikehitys tulosaluetta koskevat viranhaltijapäätökset ajalta 27.3.-28.4.2025.

Dynasty-järjestelmään tehdyt päätökset:
Joukkoliikennepäällikkö §§ 16-26
Maankäyttöinsinööri §§ 12-21
Kaupungingeodeetti §§ 11-17
Yksikön päällikkö, maankäyttö ja logistiikkapalvelut § 10
Yksikön päällikkö, elinkeinopalvelut § 2
Lupainsinööri (1 aluejako) § 1
 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Päivi Kesälä, paivi.kesala(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Viranhaltijapäätökset

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Käsittely

 

Esteellisyys Kaupunkikehityslautakunnan kaupunginhallituksen varajäsen Päivi Alanne ilmoitti olevansa esteellinen viranhaltijapäätös § 16/2025 / Määräalojen vuokraaminen Lohjanseudun Puutarseuralle Ojamon ja Anttilan alueilla ollen Puutarhaseuran puheenjohtaja (hallintolaki 28 § 1 mom. 4 kohta) ja poistui kokouksesta kello 20:04 ennen asian käsittelyn alkamista eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------