RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.04.2025/Pykälä 134
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Väliaikaisten varajäsenten määrääminen keskusvaalilautakuntaan
804/00.00.01/2022
Kaupunginhallitus 07.04.2025 § 134
Keskusvaalilautakunnan varajäsenet Minette Schulman ja Julius Westerberg ovat estyneitä osallistumaan keskusvaalilautakunnan työskentelyyn alue- ja kuntavaalien aikana. Schulmanin sisar on ehdolla kuntavaaleissa, joten hän on tehtävään esteellinen. Westerberg on vaalilautakunnan puheenjohtaja, joten hän ei voi vaalipäivänä osallistua sekä vaalilautakunnan että keskusvaalilautakunnan työskentelyyn yhtaikaisesti.
Lisäksi Oikeusministeriön vaaliohjeen 1 (s. 13) mukaan ”keskusvaalilautakunnan jäsenen tai sihteerin ei ole suositeltavaa toimia oman tehtävänsä ohessa minään muuna vaaliviranomaisena. Koska keskusvaalilautakunta tarkastaa vaalilain 63 §:n mukaisesti ennakkoäänestysasiakirjat, vaalitoimitsijana tai vaalitoimikunnan jäsenenä ollut keskusvaalilautakunnan jäsen tai sihteeri joutuisi keskusvaalilautakunnassa osallistumaan oman toimintansa laillisuuden arviointiin, mikä ei ole suotavaa. Vastaava tilanne saattaisi syntyä myös vaalipäivän äänten tarkastuslaskennassa, jos keskusvaalilautakunnan jäsen olisi ollut myös vaalilautakunnan jäsen.” Westerbergin varajäsenyys ei siten riko vaalilakia, mutta vaaliohjeen mukaan olisi hyvä, ettei hän osallistu oman toimintansa arviointiin.
Lain mukaan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain viisijäsenisenä. Tämän johdosta kaupunginhallitukselle ehdotetaan lautakunnan päätösvaltaisuuden turvaamiseksi vielä kahden väliaikaisen varajäsenen määräämistä jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.
Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Keskusvaalilautakunnan nykyinen kokoonpano sekä varajäsenet ovat oheismateriaalina. Myös lautakunnissa ja toimikunnissa työskentelevät henkilöt ovat oheismateriaalina. Heitä ei tule nimittää väliaikaiseksi varajäseneksi.
Kunnan keskusvaalilautakunnan työskentely
Vaalilain 14 1:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kunnan toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuunottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Keskusvaalilautakunnan varajäsenistä kolme on miehiä ja kaksi naisia, joten Schulmanin ja Westerbergin tilalle voidaan valita yksi mies ja yksi nainen tai kaksi naista.
Keskusvaalilautakunnan nykyinen kokoonpano
Karjalainen Raimo (Kok.), pj
Levonperä Leena (SDP), vpj
Lehtonen Riitta (Vihr.), jäsen
Rönkä Risto (Vas.), jäsen
Packalén Paul (Kok.), varajäsen 1
Rissanen Raimo (KD), varajäsen 2
Lahti Aila (SDP), varajäsen 3
Lehtonen Mikael (Kesk.), varajäsen 4
Schulman Minette (RKP), varajäsen 5
Westerberg Julius (PS), varajäsen 6
Keskusvaalilautakunnan jäsenen kelpoisuudesta
Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puoueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Muualla vaalilaissa on säädetty, että puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen esteellisyydestä
Keskusvaalilautakunnan jäseneen sovelletaan hallintolain 27-30 §:n mukaisia esteellisyysperusteita. Mainittujen pykälien tarkoittamia ”läheisiä" ovat 28 §:n mukaan
1) virkamiehen puoliso ja virkamiehen lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai virkamiehelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;
2) virkamiehen vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, virkamiehen sisarusten lapset ja virkamiehen entinen puoliso; sekä
3) virkamiehen puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä virkamiehen puolison sisarusten lapset.
Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Käytännössä siis esim. keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen.
Lisätiedot hallintojuristi, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Alue- ja kuntavaalit vaalitoimielimet 2025 vaalilautakunnat, vaalitoimikunnat ja avustavat vaalitoimitsijat
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä seitsemänneksi ja kahdeksanneksi väliaikaiseksi varajäseneksi 2 henkilöä jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka, sekä
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Käsittely Teknisenä korjauksen korjataan Aila Lahden virheellinen puolue ML puolueeksi SDP.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä seitsemänneksi väliaikaiseksi varajäseneksi Ayda Meskasen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka, sekä
2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Tiedoksi ote valittu uusi varajäsen
keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Karjalainen,
hallintojuristi Piitulainen, toimistosihteeri Riekkinen
merkitään luottamustoimirekisteriin
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |