Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 150


 

Maankäytön tietojärjestelmähankinta

 

424/02.08.00/2025

 

Kaupunkikehityslautakunta 02.04.2025 § 49

 

 Lohjan kaupungin strategiassa ja arvoissa korostetaan kestäviä valintoja sekä rohkeutta uudistua ja kasvaa. Lisäksi nostetaan onnistumisen edellytyksiksi hyvinvoiva ja osaava henkilöstö. Tavoitteiden toteutumista mahsollisetetaan Maankäytön tietojärjestelmäuudistuksella.

Lohjan kaupungin maankäytön tietojärjestelmä koostuu useasta eri ohjelmistotoimittajan tarjoamasta ohjelmasta ja rekisterisovelluksesta. Kokonaisuutta on vuosien aikana päivitetty ja täydennetty.

Maankäytön tietojärjestelmille on yleisesti tyypillistä, että peruspaikkatietoohjelmien päälle on rakennettu sovelluksia suomalaisten ohjelmistotoimittajien toimesta. Lisäksi maankäytön alalla tietoja tallennetaan ns. kuntarekistereihin, jotka sisältävät tietoa kaupungin rakennetusta ympäristöstä.

Kaikki Lohjan kaupungin tällä hetkellä käytössä olevat ohjelmat eivät ole keskenään suoraan yhteensopivia, vaan vaativat toimintaprosessien sisällä ylimääräisiä tietojen konvertointeja ohjelmistoista toisiin. Osasta Lohjan kaupungin maankäytön toiminnoissa tarvittavien peruspaikkatieto­järjestelmän osakomponenttien kilpailutuksesta ja hankinnasta on kulunut yli 10 vuotta.

Ohjelmistoista osa on käytettävyydeltään ja tiedonhallinnaltaan kankeita, koska ne on suunniteltu käytettäviksi Lohjaa pienemmissä kunnissa. Järjestelmien yhteensopimattomuus osittain haastaa maankäytön, kaavoituksen, yhdyskuntatekniikan ja rakennusvalvonnan jokapäiväistä työntekoa sekä hidastaa ja hankaloittaa tiedon ylläpidettävyyttä ja asiakaspalvelua.

Maankäytön tieto on nykytilanteessa tallennettu monille alustoille kuten monille verkkolevyille ja eri fyysisiin tietokantoihin. Nykyiset tietojärjestelmät eivät tue toiminnallisesti hankkeiden hallintaa, arkistointia tai asianhallintaa. Nykyiset tietojärjestelmät eivät myöskään tue tietomalli­pohjaisuutta, johon on tarve siirtyä Rakentamislain ja tulevan alueidenkäyttölain uudistusten sekä Rakennetun ympäristön tietojärjestelmälain (RYHTI) myötä. Tietomallipohjainen suunnittelu edellyttää maankäytön tietojärjestelmän sovellusten sekä kuntarekistereiden uusimista vastaamaan lainsäädännön ja RYHTI mallin vaatimuksia.

Lohjan kaupungin tietohallinto on ollut selvittely- ja testaustyössä tiiviisti mukana. Tietohallinnon näkökulmasta nykyinen ICT-infrastruktuuri on tullut elinkaarensa päähän ja tulisi vaatimaan korjaustoimenpiteitä ja osittaisia investointeja. Lisäksi nykyinen toimintaympäristö on erittäin haastava ylläpitää sen monimutkaisuuden ja tietointegraatioiden takia.

Lohjan kaupungin on tarkoitus uusia maankäytön tietojärjestelmän osiot kaupunkimallin (aiemmin pohjakartan) tuotantoon ja -ylläpitoon, kaavoitukseen ja kiinteistönmuodostukseen sekä optiona myöhemmin uusia järjestelmät rakennusvalvontaan ja infraomaisuuden hallintaan.

Tiera Oy (jäljempänä ”Tiera”) on kilpailuttanut maankäytön tietojärjestelmät osajärjestelmineen ja tehnyt kilpailun tuloksena puitesopimuksen Esri Finland Oy:n kanssa TieraCity järjestelmästä 02/2020. Tiera-City toimii Esri Inc:n ArcGisPro-paikkatieto-ohjelman päällä.

Lohjan kaupungin paikkatietoarkkitehtuurin kannalta on oleellista, että nyt valittavat osajärjestelmät ovat yhteensopivia jo käytössä olevan peruspaikkatietojärjestelmän ja siihen liittyvien osakokonaisuuksien kanssa, jolloin vältytään peruspaikkatietojärjestelmän vaihdolta ja sen voimassa olevan sopimuksen ennenaikaiselta päättämiseltä. Samalla voidaan karsia huonommin yhteentoimivia ohjelmia ja yhtenäistää ohjelmistoarkkitehtuuria ja tiedonhallintaa.

TieraCity-on tietomallipohjainen ja prosessiohjattu rakennetun ympäristön kokonaisratkaisu. Se yhdistää keskeiset rakennetun ympäristön ja maankäytön suunnittelun toiminnot ja niiden tiedonhallinnan yhden kokonaisjär-jestelmän alle. Keskeisiä toimintoja ja prosesseja ohjataan toiminnanohjauksella, joka parantaa tehokkuutta, ohjaa toimintaa, vakioi työnkulut, tehostaa dokumenttien hallintaa, arkistointia sekä parantaa läpinäkyvyyttä ja vähentää ns. hiljaisen tai dokumentoimattoman tiedon merkitystä. Tietomallipohjainen maankäyttötietojen hallinta mahdollistaa siirtymisen tietosiiloista ja -saarekkeista yhtenäiseen kaupunkimallipohjaiseen tiedonhallintaan, niin kaksi- kuin kolmiulotteisesti. Modulaarinen kokonaisuus mahdollistaa tarvittaessa myös vaiheittaisen käyttöönoton.

Tiera City integroituu keskeisiin kansallisiin tietovarantoihin, rekistereihin ja palveluihin, kuten Suomi.fi-viestinvälitykseen, johon Suomessa ollaan yleisesti siirtymässä ensisijaisena viranomais­viestintäkanavana julkisen hallinnon asiointipalveluissa. Lisäksi TieraCity on integroitavissa kaupungin muihin operatiivisiin tietojärjestelmiin, kuten päätöksenteon ja asianhallinnan sekä taloushallinnon järjestelmät. 

Kokonaisratkaisu sisältää konfiguroitavat modulaariset ohjelmistot, joiden käyttöönotto tapahtuu pilvipohjaisena palveluna (SaaS) valmiiksi tuotteistettuina. Tietojen tietosuoja, tallennus ja käytettävyys paranevat SaaS-toimitusmallilla (pilvipalvelu), joka vähentää oman osaamisen, oman työn ja omien palvelimien tarvetta järjestelmän ylläpidossa. Kokonaisratkaisu tulee myös parantamaan Lohjan kaupungin tietosuojaa, koska palvelu sisältää yksityiskohtaisen käyttäjähallinnan.

Lohjan kaupungin peruspaikkatietojärjestelmän alustana toimii Esri Finland Oy:n toimittama Esri kuntalisenssi, joka on yhteinen Kirkkonummen ja Karkkilan kuntien kanssa. Esrin tuotteita käyttää myös Lohjan kaupungin Vesilaitos. Kuntalisenssi sisältää rajoittamattoman määrän lisenssejä mm. TieraCityn pohjana toimivaan paikkatieto-ohjelmaan ArcGisPro:hon.

Hankinnan kokonaiskustannukset sisältävät myös datakonversiot, käyttöönotot, koulutukset sekä integraatiot Lohjan kaupungin taloushallintajärjestelmään, asianhallintajärjestelmään.

Lohjan kaupunki on koekäyttänyt TieraCity-ohjelmiston kaavoitus- ja kiinteistömuodostusosiot huhtikuussa 2019 (tuolloin nimenä oli dmCity), jolloin ne todettiin Lohjan kaupungin tarpeita vastaaviksi. Lohjan kaupunki on lisäksi tutustunut järjestelmään mm. Naantalissa, Järvenpäässä, Kirkkonummella ja Vantaalla. TieraCity on arvioitu parhaaksi saatavilla olevaksi ratkaisuksi Lohjan kaupungin tarpeisiin etenkin huomioiden jo käytössä olevat alustaohjelmistotratkaisut.

Tiera on Lohjan kaupungin omistama sidosyksikkö. Lohja käyttää Tierassa määräysvaltaa hankintalain 15 §:ssä tarkoitetulla ja mark-kinaoikeuden päätöksellään MAO:154/2024 täsmentämällä tavalla. Lohjan kaupunki on 23.1.2025 valtuuttanut hallitusjäsen Tiina Granqvistin toimimaan Lahden ja Lohjan kaupunkien yhteisedustajana Tieran hallituksessa. Valtuutuksen jälkeen Lohjan kaupunki on pitänyt säännöllisesti yhteyttä hallitusedustajaansa ja hänen avullaan käyttänyt järjestelmällisesti päätösvaltaa Tieran strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin.

Edellä olevan lisäksi Tieran hallintosäännön mukaan hankinta-lainsäädännön edellyttämää hankintayksiköiden määräysvaltaa yhtiön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin toteutetaan ohjausryhmien kautta. Edelleen hallintosäännön mukaan hallituksen tulee noudattaa ohjausryhmien ohjeita ja päätöksiä sekä saada määritellyille päätöksilleen ohjausryhmien puolto. Lohjan kaupunki on osallistunut yhtiön ohjaamiseen aktiivisesti ohjausryhmien kautta. Lohjan kaupungin tietohallintopäällikkö kuuluu Tieran ICT ohjausryhmään, sivistysjohtaja puolestaan opetuksen ja kasva-tuksen ohjausryhmään ja kaupungingeodeetti SmartCity-ohjausryhmään.

Tieran tekemä maankäytön tietojärjestelmän kilpailutus kattaa nyt hankittavat aihekokonaisuudet ja niiden lisäksi mm. rakennusvalvonnan ja infraomaisuuden hallinnan järjestelmät, jotka voidaan hankkia myöhemmin.

Hankinnan arvo käyttöönottokuluineen, aineistokonversioineen sekä 60 kk:n käyttökustannuksineen yhteensä 1 137 300€.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Hintaliite

 Tarjous TieraCity 02/2025

 Tarjous Tiera City integraatiot 9790 20250217

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää

1.  esittää kaupunginhallitukselle TieraCity-järjestelmän hankkimista Tiera Oy:n tekemän tarjouksen mukaisesti:
käyttöönotto hintaan 190 300 € (alv 0%), aineistokonversiot hintaan 53 450 € (alv 0%), sekä käyttöpalvelu toimituksen hyväksymisen ja käyttöönoton jälkeen 178 710 €/vuosi (alv 0%).
Yhteensä hankinnan arvo laskettuna 60 kk:n käyttöönottokustannuksilla 1 137 300€.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 28.04.2025 § 150

 

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Hintaliite

 Tarjous TieraCity 02/2025

 Tarjous Tiera City integraatiot 9790 20250217
Maankäytön tietojärjestelmän uusiminen kh 28042025 RP

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää hankkia TieraCity-järjestelmän Tiera Oy:n tarjouksen mukaisesti:

Käyttöönotto hintaan 190 300 € (alv 0%), aineistokonversiot hintaan 53 450 € (alv 0%), sekä käyttöpalvelu toimituksen hyväksymisen ja käyttöönoton jälkeen 178 710 €/vuosi (alv 0%).

Yhteensä hankinnan arvo laskettuna 60 kk:n käyttöönottokustannuksilla 1 137 300€.

 

Käsittely Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja liittyi kokoukseen asiantuntijaksi kello 16.11.

Hallintojohtaja Sanna Lunström poistui kokouksesta kello 16.32 ja palasi kokoukseen kello 16.40.
Pöytäkirjaa tällä ajalla piti hallintojuristi Marie Rautio-Sipilä.

Rita Pihlaja poistui kokouksesta kello 16.41 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote hankinnat(at)lohja.fi / toimittaa edelleen Tiera Oy:lle
kaupungingeodeetti Pihlaja

------------------------------------