Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 33


 

Arviointikertomus 2024 valmistelu

 

34/02.02.02/2025

 

Tarkastuslautakunta 15.01.2025 § 6

 

 Tarkastuslautakunnan keskeisin tehtävä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Tarkastuslautakunta ostaa arviointikertomuksen tukipalveluja BDO Oy:ltä.

 

Lisätiedot tarkastuslautakunnan sihteeri, Ulla Långström, ext-ulla.langstrom (at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Arviointikertomuksen 2024 aikataulusuunnitelma tarkastuslautakunnalle (ei julkisuuteen)

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jarmo Aho

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta päättää edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti ja merkitsee tiedoksi valmistelutilanteen.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti ja merkitsi tiedoksi valmistelutilanteen.

Arviointikertomuksen 2024 aikataulusuunnitelma toimitetaan talousjohtaja Raija Lindroosille liitettäväksi arviointikertomuksen tukipalvelujen sopimukseen.

 

Tiedoksi 

 

 Kokoustauko klo 13:57-14:17

------------------------------------

 

Tarkastuslautakunta 19.02.2025 § 16

 

 Talousjohtajan viranhaltijapäätöksellä on hankittu tarkastuslautakunnan tukipalvelut BDO Oy:ltä 2.12.2024 päivätyn tarjouksen mukaisesti. Sopimuksessa otetaan huomioon tarkastuslautakunnan esitykset arviointikertomustyöhön haastattelujen, arviointikertomuksen aikataulun ja asiakirjan osalta

Bdo:lle on toimitettu valmistelua varten Kaupunkikehitys-tulosalueen ja Teknisen toimen -tulosalueen tilinpäätös ja toimintakertomus luonnokset 10.2.2025. BDO Oy:n Markus Kaarre on sopinut johtavien viranhaltijoiden haastattelut 21.3.2025. Markus Kaarretta on pyydetty teamsin välityksellä asiantuntijaksi kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 

 

Lisätiedot tarkastuslautakunnan sihteeri, ext-ulla.langstrom(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali talousjohtajan viranhaltijapäätös 22.1.2025 § 4/2025
kysymykset Markus Kaarteelle

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jarmo Aho

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta päättää
1. edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti ja

2. toimittaa Markus Kaarteelle viranhaltijoiden vastuualueisiin/toimialaan liittyviä aiheita joista tarkastuslautakunta tarvitsee lisätietoa arvioinnin tueksi

 

Päätös Tarkastuslautakunta päättää
1. edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti ja

2. toimittaa Markus Kaarteelle viranhaltijoiden vastuualueisiin/toimialaan liittyviä aiheita joista tarkastuslautakunta tarvitsee lisätietoa arvioinnin tueksi

 

 Markus Kaarre liittyi kokoukseen etäyhteydellä klo 14.58 ja poistui 15.24

------------------------------------

 

Tarkastuslautakunta 19.03.2025 § 23

 

 Bdo:lle on toimitettu valmistelua varten luonnokset sivistys-toimialan tilinpäätös ja toimintakertomuksesta 24.2.2025 sekä ympäristöterveyslautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomuksesta 27.2.2025. Markus Kaarretta on pyydetty osallistumaan teamsin välityksellä asiantuntijaksi 19.3.2025 kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 

Lisätiedot tarkastuslautakunnan sihteeri, ext-ulla.langstrom(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Kysymykset Markus Kaarteelle 19.2. ja 19.3.2025

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jarmo Aho

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta päättää edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti.

 

 

 Markus Kaarre liittyi kokoukseen teams-yhteydellä klo 13.20 ja poistui 13.57

 

 Kokoustauko 13.59-14.23

------------------------------------

 

Tarkastuslautakunta 16.04.2025 § 33

 

 Tarkastuslautakunnalle ja BDO Oy:n Markus Kaarteelle on toimitettu hallituksen 24.3.2025 hyväksymä vuoden 2024 tilinpäätös sähköpostitse 31.3.2025.

Markus Kaarre on toimittanut esivalmistellun 2024 Arviointikertomuksen tarkastuslautakunnalle 09.04.2025.

 

 

Lisätiedot tarkastuslautakunnan sihteeri, Ulla Långström, ext-ulla.langstrom(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tilinpäätös 2024 Lohja kh 24.3.2025
- Lohjan kaupungin henkilöstökertomus 2024
- Kysymykset Markus Kaarteelle 19.2. ja 19.3.2025
- Lohja Arviointikertomus 2024_luonnos

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jarmo Aho

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua lisäämällä kertomukseen tarkastuslautakunnan arvioinnit ja kommentit. 

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua 14.5.2025 kokouksessa.

 

 Tarkastaja Markus Kaarre osallistui kokoukseen etänä klo 15.03-15.47.

-----------------------------------