Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 212


 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029

 

496/00.00.01/2025

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 212

 

 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kaupungin palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kaupungin määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä.
Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä.
Tämän perusteella 7-jäsenisessä toimielimessä naisten ja miesten vähimmäismäärä määräytyy luvuin 3–4.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan 7 jäsentä ja jokaiselle
henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029; sekä

2. valita jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------