Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.05.2025/Pykälä 40


 

Pyyntö saada nähtäväksi kaupunginhallituksen salaisella listalla ollut asia

 

806/00.03.00/2025

 

Tarkastuslautakunta 14.05.2025 § 40

 

 Tarkastuslautakunnalla on kuntalain 124.1 §:n mukaan oikeus saada tietoja salassa pidettävistä asioista, mikäli se katsoo ne tarpeelliseksi arviointitehtävän hoitamiseksi. Tietojensaantioikeus on rajattu koskemaan kunnan hallussa olevia asiakirjoja; tarkastuslautakunta ei voi esimerkiksi pyytää asiakirjoja suoraan kunnan tytäryhteisöiltä.

Kunnan on huolehdittava muun muassa siitä, että toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä esitettävien tietojen perusteet ovat riittävän dokumentoituja myös konserniyhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumisen arvioimiseksi.

Tietojensaantioikeus tarkastuslautakunnalla on toimielimenä, eli yksittäisellä jäsenellä ei ole oikeutta saada salassa pidettävää tietoa kunnan muilta viranomaisilta muutoin kuin lautakunnan tekemän päätöksen perusteella.

Tarkastuslautakunnan yksittäiseen jäseneen sovelletaan kuntalain 83 §:n mukaista luottamushenkilöitä koskevaa tietojensaantioikeutta.

Tarkastuslautakunnan jäsen ja tilintarkastaja toimivat virkavastuulla, joten heillä on velvollisuus pitää salassa ne tiedot, jotka he säännöksen nojalla ovat saaneet. 

 

Lisätiedot Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, Jarmo Aho, jarmo.aho@lohja.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja Jarmo Aho

 

Päätösesitys Päätösesitys

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti pyytää nähtäväksi kaupunginhallituksen 5.5.2025 kokouksen §189 liitteineen tarkastuslautakunnan 21.5.2025 kokoukseen.

 

Tiedoksi Hallintojohtaja Sanna Lundström

------------------------------------