Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 237


 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029

 

810/00.00.01/2025

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 237

 

 Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kaupungin kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Maanmittauslaitoksen Lunastus ja Arviointi -tulosyksikön Eteläisen Suomen vastuualue katsoo kirjeessään 15.5.2025, että käytännössä on tarkoituksenmukaista valita uskottuja miehiä minimimäärää enemmän. Lohjalla on aikaisemmin valittu kymmenen uskottua miestä.

Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö.

Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.
Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §: "Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toi mi maan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö."

Maanmittauslaitoksen Lunastus ja Arviointi -tulosyksikön Eteläisen Suomen vastuualue esittää, että kiinteistötoimitusten luonteesta johtuen tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä luottamustehtävää päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa. Myös aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta olisi suositeltavaa. Kiinteistötoimitukset ovat usein pitkäkestoisia ja monimutkaisia, jolloin jatkuvuudesta ja kokemuksesta olisi hyötyä.

Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus siitä, että hän parhaan ymmärryksensä ja omatuntonsa mukaan täyttää rehellisesti uskotun miehen toimensa eikä tee siinä kenellekään vääryyttä mistään syystä.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä, joten valittavista uskotuista miehistä tulee olla vähintään 40 % naisia tai miehiä.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää valita toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 kymmenen (10) henkilöä kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------