Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 239


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen 14.5.2025 päätösten täytäntöönpanot

 

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 239

 

 Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 14.5.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:

§ 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ei toimenpiteitä

§ 73 Pöytäkirjan tarkastus
ei toimenpiteitä

§ 74 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
ei toimenpiteitä

§ 75 Kuntavaalien tulos
ei toimenpiteitä

§ 76 N13 Nummi, kortteli 11, asemakaavan muutos
ote kaavoitussihteeri Lintuniemi

§ 77 Maapoliittinen ohjelma 2025
ote kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, tonttipalvelut, kaupunkirakenne- johtaja Pekka Puistosalo, yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi, yksikön päällikkö Kristiina Rinkinen ja tekninen johtaja Markus Moisio

§ 78 Paloniemen huvimajan siirto, Lohja 700 kohde
ote hankinnat(at)lohja.fi (toimitettavaksi edelleen tarjoajille)
projektipäällikkö Seppälä, tilapäällikkö Peltonen, tekninen johtaja Moisio

§ 79 Kuntalaisaloite: Määräysten ja ohjeiden laatiminen ilmavesilämpöpumppujen asennukseen ja sijoitukseen Lohjan alueella
ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon

§ 80 Valtuustoaloite Lohjan kaupungin työllisyysohjelman laatimisesta
ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon

§ 81 Valtuustoaloite suunnitteluvarausmaksun käyttöön ottamisesta Lohjan kaupungissa
ote aloitteen tekijä, tonttipalvelut, kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo ja kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen
merkitään aloiteluetteloon

§ 82 Valtuustoaloite järviohjelman toimeenpanemisesta
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 83 Valtuustoaloite Asemanpellon jalkapallokentän kehittämisestä lähiympäristön tarpeet huomioiden
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 84 Valtuustoaloite häirintähuoneentaulusta luottamushenkilöiden käyttöön

johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 14.5.2025 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------