RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 101
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston puheenjohtajiston ja jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
297/00.00.01/2025
Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 209
Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto.
Kuntalain 31 §:n mukaan jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Valtuusto voi päättää, että jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.
Hallintosäännön 8 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto, jossa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jaoston jäseneksi tai varajäseneksi ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muu henkilö kuin kaupunginhallituksen jäsen tai varajäsen. Jaoston puheenjohtajan on oltava kaupunginhallituksen varsinainen jäsen.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston jäsenten ja varajäsenten valinta kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Tällä perusteella 5-jäsenisessä toimielimessä naisten ja miesten vähimmäismäärä määräytyy luvuin 2–3.
Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.
Lisätiedot Hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösehdotuksen:
Valtuusto päättää valita kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaostoon toimikaudeksi 1.6.2025 -31.5.2027 puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 11.06.2025 § 101
Lisätiedot Hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää valita kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaostoon toimikaudeksi 1.6.2025 -31.5.2027 puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Valtuusto päätti valita kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston puheenjohtajaksi Markku Saarisen ja varapuheenjohtajaksi Jari Väreen.
Tiedoksi ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kaupunginhallituksen esityslistalle 16.6.2025
merkitään luottamustoimirekisteriin
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |