RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 122
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite talonmiespalvelun järjestämiseksi ikäihmisten omakotitaloasumisen mahdollistamiseksi
949/00.01.02.01/2025
Kaupunginvaltuusto 11.06.2025 § 122
Valtuutettu Teija Ristaniemi esitti Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
”Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite.
Lohjalla on paljon omakotitaloja, joissa asuu ikäihmisiä tai muuten apua pihatöissä tarvitsevia henkilöitä. Pihatyöapu mahdollistaisi ikäihmisen asumisen pidempään kotona eikä paine laitoshoitopaikkojen suhteen lisääntyisi. Puutarhamiljööllä ja oleskelulla puutarhassa on myös hyvinvointia lisäävä ja terveyttä edistävä vaikutus. Pihatyöavun saamisen mahdollisuus lisää myös ikäihmisen asumisen moninaisuutta. Sillä olisi mitä ilmeisemmin vaikutus myös kylien elävyyteen. Puhumattakaan ikäihmisten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamisesta.
Puutarhapiha antaa hyvän sadon kasveista ja omenoista.
Lohjan kaupunki maksoi v. 2024 yhteensä 3 292 438 € työttömyys-etuuksien kuntaosuutta. Lohjan kaupungissa on runsas 800 pitkäaikaistyötöntä henkilöä. Heistä monelle saattaisi sopia vaikka koko- tai osa-aikatyö ns. talonmiespalvelun tehtävissä. Olisi myös erittäin järkevää työllistää pitkäaikaistyöttömiä ja kohdentaa euroja kaupunkia myös taloudellisesti hyödyntävällä tavalla.
Lohjan kaupungissa asuu itsenäisesti 75-vuotta täyttäneistä ikäihmistä runsaat 90 %. Yhteensä Lohjalla asuu 4 268 perhekuntaa, joissa vanhin asukas on täyttänyt 75-vuotta. Omakotitaloja Lohjan kiinteistöistä on lähes 50 %. Ikääntyvä ihminen tarvitsee apua selvitäkseen omakotitalo-asumisesta voimien heikentyessä ja madollisesti leskeytyessään. Kesäaika ja talviaika ko. asumismuodossa tuo omat haasteensa ikäihmiselle.
Esitän sosiaalidemokraattisen ryhmän puolesta, että selvitetään mahdollisuuksia ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi palkata työttömiä/pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä toimimaan ja tuottamaan ikäihmisten omakotitaloasumisen turvaamiseksi tarvittavia palveluita kaikkina vuodenaikoina.
Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta Teija Ristaniemi kaupunginvaltuutettu, SD Lohja”
Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lunström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää
1. merkitä aloitteen saapuneeksi
2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |