RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 93
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen/1. neljännesvuosikatsaus 2025
103/02.02.00/2024
Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 196
Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Kaupunginhallituksen arvioitavaksi tuodaan toimialojen kuukausittaiset talousraportit koosteena, johon lisätään muut tulokseen vaikuttavat tekijät. Lisäksi talousraportissa arvioidaan investointien ja rahoituksen toteumaennuste.
Vuoden 2025 1. neljänneksen toimintakulujen totetuma on 25,0 % ja investointimenojen 12,1 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 26,7 % ja investointiosan tuloja on kirjattu 0,1 %. Käyttötalouden toimintakate on 23,8 % eli 1,2 % alle tasaisen käytön (25,0 %). Tuottojen toteutumaa nostaa saadut tuet ja avustukset, yhteensä n. 1,9 milj. euroa, josta sivistys-toimialan osuus n. 1,5 milj. euroa ja kaupunkirakenne-toimialan osuus 0,4 milj. euroa. Kuluissa korkeimmat toteutumaprosentit palveluiden ostoissa (27,4 %) ja avustuksissa (27,5 %).
Tuloslaskelma/Koko kaupunki, ulkoiset ja sisäiset erät (tilanne 12.5.2025):
Palveluiden ostoissa suurimmat käyttöprosentit ovat
- Vakuutukset 118,3 %
- Muut yhteistoimintaosuudet 35,5 %
- Ict-palvelut 32,1 %
- Työterveyshuollon maksut 30,1 %
- Kotikuntakorvaukset 29,9 %
- Asiakaspalvelujen ostot 26,9 %
- Rakentamisen ja alueiden palvelut 27,6 %
- Matkustus- ja kuljetuspalvelut 26,7 %
Avustuksissa palkkatukea starttirahaa on käytetty n. 700 000 euroa, johon on n. 70 %:n kate saaduissa tuissa ja avustuksissa. Talousarvion määrärahavaraus oli yhteensä 367 000 euroa.
Toimielinkohtaiset toimintakatteen toteutumat (kaikki tuotot ja kulut sekä pelkät ulkoiset erät):
Toimielin | Toimintakate, tot.-% (Kaikki) | Toimintakate, tot-% (Ulkoiset) |
Sivistyslautakunta | 22,9 | 20,9 |
Tekninen lautakunta | 21,6 | 28,3 |
Kulttuuri- ja vapaa-ajan ltk | 22,1 | 21,4 |
Kaupunkikehitysltk | 20,8 | 23,2 |
Työllisyys- ja elinkeinoltk | 40,3 | 42,3 |
11,1 | 9,3 | |
Konsernipalvelut | 86,5 | 31,1 |
Ympäristöterveysltk | -12,2 | -28,2 |
Keskusvaalilautakunta | 9,3 | 7,5 |
Tarkastuslautakunta | 16,1 | 15,7 |
Koko vuodelle tarkennetun verotuloennusteen perusteella verotuloja arvioidaan kertyvän 2,7 milj. euroa talousarviota vähemmän. Ennusteen mukaan kiinteistöverotulokertymä on lähellä talousarviota, mutta kunnallisverotuloissa ennustetaan 0,8 milj. euron alenemaa ja yhteisöveroissa 1,9 milj. euron alenemaa.
Valtionosuuksia puolestaan arvioidaan kertyvän 0,8 milj. euroa enemmän talousarvioon verrattuna.
Kunnan tilinpäätösennuste on maaliskuun lopun tilanteessa 3,9 milj. euroa alijäämäinen. Ennustetta heikentää verotulokertymäennusteen lisäksi kunnan rahoitusvastuun kasvu työttömyysetuuksista (n. 0,7-1,0 milj. euroa). Poistojen arvioidaan olevan 19,5 milj. euroa, kun talousarviovaraus on 17,8 milj. euroa. Tämä heikentää tilikauden tulosta 1,7 milj. euroa.
Toimialojen talousarvioihin ja verotuloennusteisiin ei tehdä vielä tässä kohtaa muutoksia, vaan toteutumaa seurataan ja tehdään tarvittavat esitykset kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä. Toimialojen tulee seurata ennusteitaan ja yrittää löytää säästökohteita alustaviin ylityspaineisiin.
Lohjan kaupungin nettoinvestoinnit ovat 25,5 milj. euroa. Investointeja on toteutunut 3,2 milj. euroa (tot. 12,1 %). Investointeihin on ennustettu hankekohtaisia ylityksiä ja -alituksia. Muutokset toteutetaan investointibudjetin sisältä, eikä investointien kokonaismäärärahaan haeta ylityksiä.
Kunnan lainamäärä 31.3.2025 oli 189,8 milj. euroa eli 4 157 euroa/asukas. Uutta pitkäaikaista lainaa ei ole nostettu alkuvuoden aikana ja pitkäaikaisia lainoja on lyhennetty 3,9 milj. eurolla tilinpäätöstilanteesta.Tulorahoituksen muutoksella arvioituna kaupungin lainamäärä kasvaa talousarvion mukaisesti 9,1 milj. euroa.
Osavuosiraportissa esitellään toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammi-maaliskuulta 2025. Toiminnallisten tavoitteiden seurannalla arvioidaan, miten kaupunginvaltuuston talousarviossa hyväksymiä sitovia tavoitteita ja toimenpiteitä on toteutettu ko. aikana.
Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä osavuosiraportin tiedoksi sekä kehottaa lautakuntia sopeuttamaan toimintansa vuoden 2025 määrärahaan niillä toimenpiteillä ja tulosalueiden välisillä siirroilla, jotka ovat viranhaltijoiden ja lautakuntien päätettävissä. Määrärahoissa pysymiseen vaikuttavat periaatteelliset ja palvelujen muuttamista edellyttävät ratkaisut on saatettava välittömästi kaupunginhallituksen ja valtuuston ratkaistavaksi
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä vuoden 2025 talousarvion toteutumisen 1. osavuosikatsauksen tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 11.06.2025 § 93
Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Kaupungin 2025 talousarvion 1. osavuosikatsaus
- Lohjan Vuokra-asunnot Oy 1. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Kiinteistöt Oy 1. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntakeskus Oy 1. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Liikuntahallit Oy 1. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Lohjan Energiahuolto Oy 1. neljännesvuosiraportti (ei nettiin)
- Konserniyhtöiden osavuosikatsausten tiivistelmä 1/2025
Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä vuoden 2025 talousarvion toteutumisen 1. osavuosikatsauksen tiedoksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |