RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 138
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eron myöntäminen Hiiden Opiston johtokunnan jäsenyydestä Rolf Oinoselle
498/00.00.01/2025
Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 309
Vihreiden valtuustoryhmän jäsen Rolf Oinonen on lähettänyt 19.7.2025 kaupungin kirjaamoon sähköpostin, jossa hän pyytää eroa Hiiden Opiston johtokunnan jäsenen tehtävästä henkilökohtaisista syistä johtuen.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Hiiden Opisto on Lohjan kaupungin sekä Vihdin ja Siuntion kuntien alueella toimiva kansalaisopisto. Opiston ylläpitäjä on Lohjan kaupunki. Opiston toiminnassa noudatetaan määräyksiä ja ohjeita, joita Lohjan kaupungilla on säännöissään kaupungin organisaatiosta, hallinnosta, taloudesta, päätöksenteosta ja kokousmenettelystä.
Hiiden Opisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tuottaa ja edistää elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia, tukee persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja elämän hallintaa toteuttaen vapaan sivistystyön periaatteita. Hiiden Opisto voi myös järjestää ammatillista aikuiskoulutusta sekä muuta koulutusta tukevaa ja siihen läheisesti liittyvää kehittämis- ja palvelutoimintaa. Opisto voi järjestää koulutusta sekä kehittämis- ja palvelutoimintaa myös maksullisena palvelutoimintana.
Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan alaisen Hiiden Opiston toiminta-alueen kunnilla on opistotoimintaa varten yhteinen johtokunta, johon Lohja valitsee neljä (4) varsinaista jäsentä ja varajäsentä, Vihti kolme (3) varsinaista jäsentä ja varajäsentä sekä Siuntio yhden (1) varsinaisen jäsenen ja varajäsenen valtuustojen toimikaudeksi.
Hiiden opisto on ylikunnallinen päätöksentekoelin, jonka paikkojen täyttämisestä neuvotellaan Uudenmaan liiton johtamassa neuvottelumenettelyssä.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä.
Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.
Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Rolf Oinosen eropyyntö
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää:
1. myöntää eron Rolf Oinoselle Hiiden Opiston johtokunnan jäsenen tehtävästä, ja
2. nimetä uuden jäsenen Hiiden Opiston johtokuntaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 25.08.2025 § 138
Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Rolf Oinosen eropyyntö
Päätösesitys Valtuusto päättää:
1. myöntää eron Rolf Oinoselle Hiiden Opiston johtokunnan jäsenen tehtävästä, ja
2. nimetä uuden jäsenen Hiiden Opiston johtokuntaan.
Päätös Valtuusto päätti:
1. myöntää eron Rolf Oinoselle Hiiden Opiston johtokunnan jäsenen tehtävästä, ja
2. nimetä uudeksi jäseneksi Ossi Paleniuksen Hiiden Opiston johtokuntaan.
Tiedoksi ote päätöksessä nimetyt
toimistosihteeri Emet
merkitään luottamustoimirekisteriin
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |