Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 146


 

Valtuustoaloite Lohjan kaupungin omistajapoliittisten linjausten terävöittämisestä

 

302/00.01.02.01/2025

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2025 § 30

 

 Valtuutettu Taina Lackman Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Kokoomuksen valtuustoryhmän varavaltuutettu Mikko Piirtola, Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän valtuutettu Heidi Himmanen sekä Keskustan valtuustoryhmän valtuutetut Lotta Paakkunainen ja Hilkka Hyrkkö:

” Esitämme, että Lohjan kaupunki ryhtyy toimiin omistajapoliittisten linjausten selkeyttämiseksi ja laatii omistajastrategian.

Lohjan kaupungilla on kokonaan omistuksessa olevia osakeyhtiöitä ja lisäksi kaupunki on osaomistajana monessa palveluita tarjoavassa yhtiössä. Tärkeää olisi saada kaikkia yhtiöitä koskevat selkeät konsernitasoiset linjaukset.

Yhteisökohtaisissa omistajapoliittisissa linjauksissa tulisi kuvata ainakin
• yhteisön tai yhtiön toiminnan tarkoitus
• perustelut kaupungin omistajuudelle
• yhteisölle tai yhtiölle asetettavat pitkän aikavälin tavoitteet, kuten tuloutus kaupungille
• vastuullisuus yhteisön tai yhtiön toiminnassa
• erityisvaateet hallituksen jäsenyydelle ja kokoonpanolle

Yhteisökohtaisia omistajapoliittisia linjauksia olisi syytä tarkastella valtuustokausittain ja niiden perusteella tulisi määritellä vuosittaiset talousarviotavoitteet kullekin yhteisölle tai yhtiölle.
Yhteisöltä tai yhtiöltä tulisi vaatia sekä liiketoimintastrategia että talouden pitkän aikavälin suunnitelmat kunnan konserni- ja omaisuusjaostolle esitettäväksi, jotta tämä toimielin voi arvioida sekä yhtiön tase- että omaisuusrakenteen, riskinottokyvyn, sekä rahoitettavuuden.

Nykyisellään konserni- ja omaisuusjaosto toimii lähinnä kuulevana toimielimenä, eikä se harjoita omistajaohjauspolitiikkaa, vaan tarkastelee asioita tapahtuneen perusteella.

Em. perusteella esitämme, että kaupunki laatii selkeän, tavoitteellisen omistajastreategian ja terävöittää omistajapoliittisia linjauksiaan.”

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi johdon assitentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 15.04.2025 § 27

 

 Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto on kokouksessaan 21.1.2025 päättänyt käynnistää omistajapolitiikan valmistelun. Valmisteluun sisältyy omistajapoliittiset linjausten ja omistajaohjauksen periaatteiden laadinta sekä konserniohjeen päivitys.

Aloitteessa esitetyt seikat tullaan ottamaan huomioon valmistelussa.

Valtuusto linjaa kuntastrategiassa kaupungin omistajapolitiikan. Omistajapolitiikka on osa valtuuston hyväksymää kuntastrategiaa, joka on kunnan keskeinen johtamisen väline. Omistajapolitiikalla linjataan muun muassa missä yhteyksissä kunta on mukana omistajana ja sijoittajana, ja mitä kunta omistajuudeltaan tavoittelee. Siihen sisältyvät omistajapoliittiset linjaukset ja konserniohjeet sekä omistajaohjauksen periaatteet.

Valtuustokauden vaihtuessa on tarkoitus päivittää nykyinen kaupunkistrategia.
 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi

 

Esittelijä Talousjohtaja Lindroos Raija

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päättää

1. todeta, että omistajapoliittisia linjauksia ja omistajaohjauksen periaatteita valmistellaan sekä konserniohjetta päivitetään parhaillaan. Aloitteessa esiin nostetut asiat otetaan huomioon valmistelussa.

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

 

Vastaesitys asian palauttamisesta valmisteluun

 

 Jäsen Taina Lackman esitti asian palauttamista valmisteluun seuraavasti:

Esitän, että aloite palautetaan valmisteluun, sillä aloitteen sisältöä ei ilmeisemmin ole ymmärretty oikein. Kyse on siitä, että aloitteessa esitetään, että kaupunki laatii selkeän, tavoitteellisen omistajastrategian ja terävöittää omistajapoliittisia linjauksiaan. Kyse ei ollut kaupunkistrategian päivittämisestä, mikä esittelyssä mainitaan, eikä tämä asia tulisi edes ratkaistuksi kaupunkistrategiassa.
Aloitteen sisältönä oli selkeyttää omistajapolitiikkaansa ja määritellä
(1) omistajaohjauksen lähtökohdat, konserniohje sekä omistajapoliittiset linjaukset sekä
(2) omistajaohjauksen välineet, kuten yhtiöille asetettavat, mitattavissa olevat selkeät tavoitteet ja niiden raportointi sekä talouden raportointi, erilaiset menettelytapaohjeet, riskien hallinta, investointien sekä rahoituksen suunnittelu ja -valvonta sekä näiden raportointi sekä
(3) säännölliset omistajaohjauskeskustelut, joissa käsitellään myös sekä toiminnalliset että taloudelliset tavoitteet. SOTE kiinteistöistä on tulossa iso yhtiö, joka tullee hallinnoimaan suurta omaisuuserää ja yhtiön hallinnointi ei voi olla hoidettu siten, ettei sekä johtamisen malli että konserniohjaus ole läpinäkyvää ja selkeää. Asiat monipuolistuvat ja myös monimutkaistuvat ja yhtiömallit osana kuntataloutta vaativat entistä tarkempaa ohjausta ja seurantaa. Yhtiöille on asetettava sekä toiminnalliset että tuottovaatimukset, muutoin niiden olemassaolon oikeutusta tulee voida harkita. Osakkuusyhtiöiden ja myös kuntayhtymien osalta kaupungin tulee asettaa toiminnalle, (mahdollisuuksien mukaan yhdessä erityisesti kuntayhtymien osalta muiden omistajien kanssa tai muiden osakkaiden kanssa) tavoitteet ja edellyttää yhteisöä raportoimaan tavoitteiden toteutumisesta säännönmukaisesti. Lisäksi on aika-ajoin, esim. valtuustokausittain analysoitava tarkoituksenmukainen tapa toteuttaa yhtiön toiminnot ja niihin liittyvät tukitoiminnot kaupunkikonsernin sisällä. Myös yhtiöjärjestysten tarkastelu on syytä tehdä määräajoin erityisesti niiden yhteisöjen osalta, joissa kaupunki ei ole ainoana omistajana tai käytä määräävää äänivaltaa. Kaupungin tulee tarvittaessa voida osittain tai kokonaan luopua omistuksestaan yhtiöissä. Konserniyhteisöissä tärkeä omistajaohjauksen muoto on asiantuntevien henkilöiden valinta yhteisön päätöksenteko- ja hallintotehtäviin. Kuntalain 47 § 2 momentin mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Tytäryhtiön hallituksella on oltava kokonaisuutena riittävä ja monipuolinen osaaminen sekä toisiaan täydentävä kokemus ja toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan tuntemus. Lisäksi hallituksen jäsenillä tulee olla kykyä itsenäiseen 4 päätöksentekoon sekä tasavertaiseen keskusteluun yhtiön toimivan johdon kanssa. Yhteisökohtaisissa omistajapoliittisissa linjauksissa tulee määritellä myös kunkin tytäryhtiön hallituksen erityiset osaamisvaatimukset. Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaoston tulee seurata konserniyhteisöjen hallitusten asiantuntemusta esim. säännöllisesti toteutettavien hallitusten itsearviointien avulla.

Puheenjohtaja rajasi keskustelun koskemaan esityksen palauttamista valmisteluun. Koska esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 312

 

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 25.08.2025 § 146

 

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote aloitteen tekijä
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------