RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 147
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Alueiden johtokunnan aloite Rauhanpuistosta Martti Ahtisaaren muistoksi
80/10.03.01.00/2024
Kaupunkikehityslautakunta 21.05.2025 § 83
Alueiden johtokunta esittää 8.2.2024 saapuneessa aloitteessa esittää seuraavaa:
”Karjalohjan Aluetoimikunta esittää, että arvostetun ja pitkäaikaisen karjalohjalaisen kesäasukkaan, rauhan Nobel-palkinnolla palkitun presidentti Martti Ahtisaaren muistoksi perustetaan Karjalohjan kylälle harjun laelle Karjalohjan koulun ympäristöön Rauhanpuisto. Alue on Lohjan kaupungin omistamaa ja jo nyt puistomaisessa käytössä ulkoilureitteineen. Alueella yhdistyvät sivistyksen edistäminen (Karjalohjan koulu - Ahtisaaren opettajatausta), suomalainen kulttuuri (kirjasto, matonpesupaikka), hyvinvoinnin edistäminen (metsä, ulkoilureitti ja uimaranta) sekä suomalainen kulttuurimaisema (harju, järvimaisema), jotka kaikki ovat olleet rauhantyön suurmiehelle vakaa pohja edistää konfliktien torjuntaa ja rauhaa maailmalla. Rauhanpuisto olisi kansalaisille oiva rauhantyön muistamisen kohde ja merkkipaalu.
Puiston toivotaan säilyvän metsämäisenä ja luonnoltaan rikkaana. Puiston viralliset avajaiset toivotaan järjestettävän 16.10.2024 tai Martin päivänä 10.11.2024.
Rauhanpuiston ylläpidon ja asianhoidon edistämiseksi esitetään Rauhanpuisto komitean perustamista, jossa osallisena olisivat esimerkiksi Lohjan kaupungin puisto-osasto, Karjalohjan kotiseutuyhdistys, Karjalohjan aluetoimikunta, mahdollisesti niin halutessaan Martti Ahtisaaren omaiset tai CMI, sekä myöhemmin Rauhanpuiston yhdistys tai vastaava toimielin, joka mahdollisesti syntyy puiston ylläpidon tukemiseksi ja rauhantyön edistämiseksi. Komitean tehtävänä on esittää ja ohjata puiston hoito- ja kehitystoimenpiteitä sekä ohjata puistossa tapahtuvaa toimintaa.
Rauhanpuiston perustaminen/nimeäminen ei aiheuta merkittäviä kustannuksia ja metsän omistajuus säilyy Lohjan kaupungilla.”
Alueiden johtokunnan pöytäkirjassa lisätietojen antajaksi oli merkitty Kirsi Ferin. Hänen kauttaan on varmistettu, halutaanko Ahtisaaren nimi puiston nimeen, vai tarkoitetanko tässä nimeä Rauhanpuisto. Kotimaisten kielten keskuksen kielitoimiston hyvän nimistön oppaan ohjeistuksen mukaan henkilön nimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimessä aikaisintaan viiden vuoden kuluttua henkilön kuolemasta. Samoin todetaan YK:n 1965 ja 2002 pidettyjen paikannimikonferenssien suosituksissa. Näiden konferenssien suosituksia ja päätöslauselmia on ollut hyväksymässä myös Suomi, ja ne on otettu meillä valtakunnallisen nimistönhuollon ohjenuoraksi.
Aloitteentekijöiden ensisijainen tavoite oli, että puiston nimi on Martti Ahtisaaren Rauhanpuisto, pelkkä Rauhanpuisto ei nimenä vastaa alkuperäistä tarkoitusta. Aluetoimikunnalle sopi, että puiston avajaiset ja nimeäminen olisivat vuonna 2028, jolloin Martti Ahtisaaren kuolemasta on kulunut viisi vuotta.
Puistot ja viheralueet vastaa suunnitellun Rauhanpuiston puistometsä- ja uimaranta-alueen kunnossapidosta. Jos alueiden toimintoja ja hoidon tasoa halutaan muuttaa oleellisesti, hankkeeseen tulee varata määrärahaa, muuten puollamme aloitetta.
Lisätiedot Kaupunginarkkitehti Juha Anttila, juha.anttila(at)lohja.fi
Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Martti Ahtisaaren rauhanpuisto - Aluerajaus
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää
1. hyväksyä aloitteen Hiekkarannantien ja Harjutien välillä sijaitsevien Karjalohjan rakennuskaavan KL001 puistoalueen ja Karjalohjan rakennuskaavan muutoksen ja rakennuskaavan KL017 puistoalueen nimeämisen rauhanpuistoksi Martti Ahtisaaren muistoksi sitten, kun on kulunut viisi vuotta hänen kuolemastaan (16.10.2028),
2. todeta, että mikäli puiston toimintoja ja hoidon tasoa halutaan muuttaa oleellisesti, hankkeeseen tulee varata määrärahaa, ja
3. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 292
Lisätiedot Kaupunginarkkitehti Juha Anttila, juha.anttila(at)lohja.fi
Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Martti Ahtisaaren rauhanpuisto - Aluerajaus
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 25.08.2025 § 147
Lisätiedot Kaupunginarkkitehti Juha Anttila, juha.anttila(at)lohja.fi
Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Martti Ahtisaaren rauhanpuisto - Aluerajaus
Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote aloitteen tekijä
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |