RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 152
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Aloitteet koskien Saukkolan kuntosalin sulkemisaikeita - kohteen myynti
174/12.04.01/2022
481/12.04.01/2018
PATU 30.01.2019 § 5
Kaupungille on saapunut paperinen adressi, jossa vaaditaan Saukkolan kuntosalin säilyttämistä. Tämän lisäksi internetissä on ollut adressit.com osoitteessa sähköinen adressi, saman sisältöinen, ja siinä oli yhdessä vaiheessa 167 allekirjoitusta.
Myös Nummen aluetoimikunta on ottanut kantaa Saukkolan kuntosalin säilyttämisen puolesta.
Pirjo Nieminen (suostumus nimen julkaisemiseen) esittää 27.10.2018 saapuneessa aloitteessaan seuraavaa:
”Ystävällisesti pyydän kaupunkia harkitsemaan vakavasti aiettansa "vanhan varikon" myymiseksi; olemme kuulleet että rakennuksessa toimiva kuntosali aiotaan lopettaa kokonaan.
Allekirjoittanut on hankkinut vuosikortin tuolle salille jo lähes 20 vuoden ajan ja käynyt siellä harjoittelemassa, venyttelemässä ja joskus suihkussa kun oma kylpyhuone on ollut remontissa. Itse kuljen sinne kävellen koska asun lähellä.
Salilla harjoittelee lukuisia työssäkäyviä veronmaksajia, töihin ajaessani näen siellä valot päällä jo puoli kahdeksan aikaan. Myös eläkeläiset käyvät siellä ylläpitämässä liikuntakykyänsä omatoimisesti. Myös koululaiset käyvät sillä iltapäivisin.
Uusi pieni kuntosali on varmasti ihan hyvä Oinolassa paikallisten ja koulun väen käyttöön mutta se ei voi mitenkään korvata tätä lähisaliamme puhumattakaan Pusulan salista jonne on siirryttävä moottoriajoneuvolla pyöräilykelien jälkeen."
Aloitteiden johdosta voidaan todeta seuraavaa:
Tekninen lautakunta on päättänyt 23.05.2017 § 62, että Saukkolassa sijaitseva entinen TVL:n varikkoalue (=kaupunki omistaa) myydään pois, kunhan siellä olevat kaupungin toiminnot saadaan siirrettyä pois. Kiinteistö sijaitsee Saukkolassa, Vanhan Turuntien ja Jättöläntien risteyksen lähellä, ja se koostuu neljästä rakennuksesta. Yhden rakennuksen alakerrassa on Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ylläpitämä kuntosali. Toisessa rakennuksessa toimii Saukkolan kylätoimintayhdistys ry. Joitakin kuorma-autotalleja on vuokrattu yksityisille. Pääosa tiloista on tyhjänä ja hiekkasiilot ovat käyttämättöminä.
Tarkoituksenmukaisinta olisi, että Lohjan Liikuntakeskus siirtäisi kuntosalin toisaalle tai lopettaisi koko kuntosalin. Saukkolan keskustassa, aivan tämän salin lähellä sijaitsee yksityinen kuntosali. Nummen koulukeskukseen on juuri valmistunut uusi liikuntahalli, jossa on pieni kuntosali. Nummen Niilonpirtin vanhainkodissa on uusi kuntosali, joka on osin myös ulkopuolisten käytössä. Pusulan kuntosaliin on Saukkolasta 15 km. Kaupungin talouden tervehdyttämiseksi kaupungin on tehostettava toimintaansa mm. luopumalla tyhjistä tai vajaakäyttöisistä vanhoista rakennuksista. Tässä suhteessa teknisen lautakunnan 23.05.2017 päätös tämän kohteen myynnistä on täysin perusteltu, ja päätös tulisi panna täytäntöön. On arvioitavissa, että kohde saadaan myytyä, sillä se sopii yritystiloiksi ja sillä on hyvä sijainti. Aloitteesta ja adressista huolimatta kaupungin on tarkoitus myydä tämä kohde pois.
Oheismateriaali - kartta/ilmakuva myytävästä kohteesta
- netissä ollut adressi Saukkolan kuntosalin säilyttämisestä
Lisätiedot kehittämisjohtaja, tilaprosessin omistaja Eero Soinio,
eero.soinio@lohja.fi ja palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen,
jere.jantunen@lohja.fi
Esitys
Elinvoimajohtaja Palvelutuotantolautakunta päättää
1) esittää kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaostolle, että jaosto ohjeistaisi Lohjan Liikuntakeskus Oy:tä luopumaan Saukkolan kuntosalin nykyisistä tiloista, jotta kaupunki pääsisi myymään koko kohteen;
2) esittää Kaupunkikehityksen tulosalueelle, että Saukkolassa sjaitsevan entisen TVL:n varikkoalueen (444-538-1-123) myyntiä ryhdytään valmistelmaan teknisen lautakunnan 23.05.2017 päätöksen mukaisesti, kuitenkin siten, että Saukkolan kuntosalin toiminta voi jatkua siellä joulukuuhun 2019 saakka, ja että Saukkolan kylätoimintayhdistyksen ja muiden vuokralaisten vuokrasopimukset säilytetään myynnin yhteydessä (=sopimukset siirtyvät uudelle omistajalle);
3) esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Saukkolan kuntosalin säilyttämistä koskevat aloitteet katsotaan loppuun käsitellyiksi.
Päätös Palvelutuotantolautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
- Kylätoimintayhdistykselle tulee löytää tilat
- Tulee selvittää kartonki, lehti- ym. keräyspisteiden sijoittaminen Saukkolassa
- Kuntosalille uusi toimintapiste
Täytäntöönpano ote: aloitteiden tekijät
-----------------------------------
PATU 15.08.2019 § 95 Ent. TVL:n varikkoalueella Saukkolassa on kolme rakennusta:
1) Suola- ja hiekkasiilorakennus. Rakennuksen pohjakerroksessa on kolmelle kuorma-autolle tallitila (kylmä). Nämä tilat on vuokrattu paikalliselle toimijalle autojen korjaus- ja harrastetilaksi. Tilaa lämmitetään sähköllä ja öljylämmitinpuhaltimella. Sähkön käyttö sisältyy vuokraan. Vuokra on 105 €/kk.
2) Toimisto- ja autotallirakennus. Rakennuksen yläkerrassa on toimistotiloja, jotka ovat tyhjänä (ent. nuorisotila). Alakerrassa on neljän kuorma-auton tallitiloja, joissa nyt on Saukkolan kuntosali. Kuntosalia ylläpitää Lohjan Liikuntakeskus.
3) Puinen huoltorakennus. Rakennuksessa on lämmintä toimistotilaa kahdessa kerroksessa ja kylmää varastotilaa. Näitä tiloja käyttää Saukkolan Kylätoimintayhdistys ry. Alakerran lämpimissä tiloissa yhdistys pitää kokouksia, siellä on avustusruuan jakelutoimintaa, käsityökerho, lauluiltoja yms. tyypillistä yhdistystoimintaa. Tilaa vuokrataan myös ulkopuolisille. Yläkerran yhdistys on vuokrannut ulos toisen yhdistyksen (Nummi-Pusulan Tanhuajat) käyttöön.
Saukkolan Kylätoimintayhdistyksen ja entisen Nummi-Pusulan kunnan välille on solmittu vuokrasopimus 1.4.2002 em. tilojen käytöstä. Sopimuksen mukaan yhdistyksen ei tarvitse maksaa tiloista vuokraa, mutta yhdistyksen on maksettava kaikki tiloista aiheutuvat muut kustannukset, kuten sähkö, lämmitys, lumenauraus, tavanomaiset korjaukset yms. Todellisuudessa yhdistys ei ole maksanut Lohjan kaupungille mitään tilojen käytöstä, koska kaupunki ei ole laskuttanut yhdistykseltä mitään sopimuksen mukaisia kuluja.
Rakennuksessa on myös kolme autotallia ja yksi autokatospaikka. Niissä on pitkäaikaisvarastoinnissa sekavaa ylijäämämateriaalia (kaupungin ja siilorakennuksen vuokralaisen tavaroita).
Varikkoalueen pihalla, maantie 110:n reunassa on yleinen jätepiste (Molok-syväroskikset jätteiden lajittelua varten). Piha-alueen maaperää on vuosia sitten puhdistettu, koska maaperä oli silloin saastunut öljyvuodon takia. Maaperä lienee moreenia ja hiekkaa.
Tilaprosessin omistaja on ollut yhteydessä kaikkiin vuokralaisiin. Tarkoituksena on, että koko kohde myydään vuokralaisten vuokrasopimukset säilyttäen. Liikuntakeskuksella on valmius siirtää kuntosalitoimintaa osin muualle tai sopia paikallisen yksityisen yrityksen kanssa yhteistyöjärjestelyistä (valmistelut ovat käynnissä). Kuntosalin kalusto on vanhaa. Kyläyhdistyksen taloudellinen tilanne on hyvin vaatimaton, eikä yhdistys pysty maksamaan todellista vuokra käyttämistään tiloista. Tiloja on jo kertaalleen tarjottu yhdistykselle ilmaiseksi, mutta silloin yhdistys kieltäytyi vastaanottamasta tiloja itselleen (Nummi-Pusulan kunnanhallitus 17.10.2011 § 267). Jos yhdistys menettää toimitilansa uuden omistajan suorittaman irtisanomisen seurauksena, voi yhdistys jatkaa toimintaansa esim. Saukkolan paloaseman kokoustiloissa (=erittäin vähäisessä käytössä) tai Saukkolan kirjastossa.
Siilorakennuksen vuokralainen toivoo voivansa jatkaa myynnin jälkeen uuden omistajan vuokralaisena. Tiedossa on, että on paikallisia yrittäjiä, jotka ovat halukkaita ostamaan tämän kohteen juuri autoihin ja koneisiin liittyvää toimintaa varten.
Yleisen jätteiden lajittelupisteen säilyttäminen nykyisellä paikallaan on mahdollista. Se voidaan tehdä jättämällä kaupungille sopiva määräala, tai sitten rasitemenettelyllä. Tämän lisäksi kaupunki omistaa erillisen, rakentamattoman maapalasen tämän kohteen vierestä maantie 110:n reunasta. Jos on pakko, jätepiste voidaan siirtää tälle toiselle kiinteistölle.
Lisätiedot kehittämisjohtaja, tilaprosessin omistaja Eero Soinio, eero.soinio@lohja.fi
Esitys
Elinvoimajohtaja Palvelutuotantolautakunta päättää
1) esittää kaupunginhallitukselle, että Saukkolassa sijaitseva entinen TVL:n varikkoalue (444-538-1-123) laitetaan myyntiin teknisen lautakunnan 23.05.2017 päätöksen mukaisesti siten, että voimassa olevat vuokrasopimukset säilytetään (=siirtyvät ostajalle) ja, että jätteiden lajittelupiste myös säilytetään,
2) esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Saukkolan kuntosalin säilyttämistä koskevat aloitteet katsotaan loppuun käsitellyksi,
3) saattaa asian tiedoksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:lle ja kaupunginhallituksen konsernijaostolle.
Muutosesitys Hannu-Pekka Poikonen esitti Kirsi Ferinin kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun.
Päätös Palvelutuotantolautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
-----------------------------------
Tekninen lautakunta 28.05.2025 § 94
Kaupungille on saapunut paperinen adressi, jossa vaaditaan Saukkolan kuntosalin säilyttämistä. Tämän lisäksi internetissä on ollut adressit.com osoitteessa sähköinen adressi, saman sisältöinen, ja siinä oli yhdessä vaiheessa 167 allekirjoitusta.
Myös Nummen aluetoimikunta on aikoinaan ottanut kantaa Saukkolan kuntosalin säilyttämisen puolesta. Adressia ja aloitetta on ensimmäisen kerran käsitelty kokouksessa palvelutuotantolautakunta 30.01.2019 § 5.
Alkuperäinen aloite:
Pirjo Nieminen (suostumus nimen julkaisemiseen) esittää 27.10.2018 saapuneessa aloitteessaan seuraavaa:
”Ystävällisesti pyydän kaupunkia harkitsemaan vakavasti aiettansa "vanhan varikon" myymiseksi; olemme kuulleet että rakennuksessa toimiva kuntosali aiotaan lopettaa kokonaan.
Allekirjoittanut on hankkinut vuosikortin tuolle salille jo lähes 20 vuoden ajan ja käynyt siellä harjoittelemassa, venyttelemässä ja joskus suihkussa kun oma kylpyhuone on ollut remontissa. Itse kuljen sinne kävellen, koska asun lähellä.
Salilla harjoittelee lukuisia työssäkäyviä veronmaksajia, töihin ajaessani näen siellä valot päällä jo puoli kahdeksan aikaan. Myös eläkeläiset käyvät siellä ylläpitämässä liikuntakykyänsä omatoimisesti. Myös koululaiset käyvät sillä iltapäivisin.
Uusi pieni kuntosali on varmasti ihan hyvä Oinolassa paikallisten ja koulun väen käyttöön, mutta se ei voi mitenkään korvata tätä lähisaliamme puhumattakaan Pusulan salista jonne on siirryttävä moottoriajoneuvolla pyöräilykelien jälkeen."
Tämä aiemmin nuorisotilanakin käytetty entinen TVL:n rakennus (Saukkolan monitoimijatalo), jonka pihapiirissä on myös TVL:n entinen suola- ja hiekkasiilorakennus, ovat kaupungin ns. ”harmaiden rakennusten listalla”. Listalla olevat rakennukset tulee joko myydä tai purkaa, mutta niistä jokainen tuodaan erikseen päätöksentekoon. Näin ollen myös tämän rakennuksen myynti, purku tai mahdollinen tuleva käyttö kaupungin omistuksessa tullaan tarkastelemaan siinä yhteydessä.
Tilakeskus selvittää parhaillaan tilan korjausmahdollisuutta. Koko rakennuksen peruskorjauskustannus on arvioitu tasolle 0,5 milj. €. Susteran laatiman selvityksen perusteella kuntosalitilassa on korkea radonpitoisuus, jonka poistamiseksi laaditaan selvitys, sekä kustannusarvio. Vaihtoehtona voisi olla käyttötarkoitukseen sopivan tilan vuokraaminen Saukkolan keskustan alueelta tai läheisyydestä. Kaupungilla on suunnitelmissa toteuttaa uusi kuntosali sekä nuorisotila ns. Jättöläntien kulmaan toteutettavan päiväkodin yhteyteen. Näin ollen on arvioitava vuokratilakustannus suhteessa nykyisen tilan korjaus, kun pitkän tähtäimen suunnitelmissa kuntosali voisi olla mahdollista toteuttaa tarkoitusta vastaavana tilana päiväkodin yhteyteen.
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää,
1. että aloitetta ei toteuteta,
2. että nykyisiä tiloja kunnostetaan sen verran, että käyttöä voidaan jatkaa noin 5 vuotta tai kuntakeskuksen alueelta etsitään tarkoitukseen sopivat väistötilat kuntosalille kunnes pysyvä ratkaisu saadaan toteutettua,
3. että nykyisen tilan kunnostus tai väistötilaratkaisu toteutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, huomioiden tilakeskuksen resurssit,
4. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite merkitään loppuun käsitellyksi.
Käsittely Teknisenä korjauksena esittelytekstiin tehdään seuraava muutos.
Esittelijä tekninen johtaja muutetaan kaupunkirakennejohtaja.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tauko Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen
klo 19.17-19.26.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 296
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 25.08.2025 § 152
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote aloitteen tekijä
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |