Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 275



 

Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma

 

805/00.01.02/2022

 

Tekninen lautakunta 28.05.2025 § 83

 

 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma on päivitetty. Kokonaisuus on suunniteltu monitoimijataloperiaatteella hyväksytyn tarveselvityksen pohjalta. Lisäksi on tarkasteltu alueen liikennejärjestelyjä, sekä rakennuskokonaisuuden että pihojen toiminnallisuutta. Rakennuksessa toimivat Mäntynummen yhtenäiskoulu, avoin päiväkotitoiminta, esiopetus, iltapäiväkerho, nuorisotoimi, kirjastotoimi sekä ruoka- ja siivouspalvelut. Monitoimijatalo toteutetaan pääosin uudisrakennuksena. Vanha koulurakennuskokonaisuus puretaan lukuun ottamatta osaa Linderin-koulusta ja pihalla omana erillisenä rakennuksena sijaitsevaa liikuntahallia. Säästämällä ja peruskorjaamalla Linderin osuus on mahdollista välttyä noin 2 milj €:n tasearvon alaskirjaukselta. Kyseinen summa tarkentuu purkamisajankohdan mukaan.

Hankesuunnitelman päivityksen yhteydessä on laadittu viitesuunnitelmat toimintojen sijoittelun, piha-alueiden ja liikennejärjestelyiden osalta. Näiden on tarkoitus toimia ohjeina kilpailutusmateriaalin laadinnassa hyväksytyn hankesunnitelman kanssa.

Kilpailutusmateriaali kilpailutuskriteereineen tuodaan myöhemmin hyväksyttäväksi tekniseen lautakuntaa.

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Hankkeella on merkittävä vaikutus erityisesti Mäntynummen alueen lapsiin ja nuoriin, kuin myös laajemmin kaupungin alueen lapsiin ja nuoriin. Koulutyössä, vapaa-ajalla sekä harrastuksissa.

 

Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kv ote 13.3.2024 § 16
- 2007 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu (WSP Finland Oy) (1)
- 2018-5-23 Kuntotutkimusraportti mäntynummi (FCG)
- 2023- 07-29 Mäntynummen yhtenäiskoulun kuntotutkimusraportti
- 2017-05-03 Mäntynummen koulun tutkimusraportti_alatalo (FCG)
- 2023 Paikannuskuvapohja FCG
- 2015 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
- Mäntynummen koulukeskus putkistot
- Mäntynummen Linderin koulu LVI ja sähkö (Inspecta)
- 2020 7 9 MÄNTYNUMMEN YHTENÄISKOULU, ALAKOULU, ASBESTI- JA HAITTA-AINETUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI Ramo Pro
- Mäntynummen alueen perusopetuksen järjestäminen (1)
- Mäntynummen alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäminen
- Mäntynummen alueen nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalveluiden järjestäminen

- Ilmasto- ja kiertotalous Mäntynummen monitoimijatalo-hankkeessa 11.12.2023

 

Liite - Päivitetty Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma 21.5.2025
- Tilaohjelma yhteenveto 2.4.2025
- 1a Tilaohjelma koulu 2.4.2025
- 1b Tilaohjelma vaka 2.4.2025
- 1c Tilaohjelma kirjasto 2.4.2025
- 1d Tilaohjelma vss 2.4.2025
- 1e Tilaohjelma olevat liikuntatilat 2.4.2025
- Mäntynummen monitoimitalo viitesuunnitelma 19.5.2025

- Mäntynummen monitoimijatalo viitesuunnitelma selostus 21.5.2025

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

1. vanhat koulurakennuskokonaisuus puretaan, paitsi osa Linderin koulua ja erillinen liikuntahalli,

2. hankkeen toteutusmuoto on KVR (kokonaisvastuurakentaminen),

3. liitteen olevat päivitetyt hankesuunnitelman ja tilaohjelma hyväksytään,

4. valtuuttaa teknisen lautakunnan hyväksymään laaditut kilpailutusasiakirjat sekä kilpailutuskriteerit.

 

Käsittely WSP:ltä Anna-Maria Kivikangas, arkkitehti Erica Österlund ja liikennesuunnittelija Jouni Ikäheimo saapuivat kokoukseen asiantuntijoiksi klo 17.02 - 17.25.

Jäsen Hannu-Pekka Poikonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.05.
 

Vastaesitys Jäsen Leif Wirtanen esitti jäsen Juhani Järvisen ja puheenjohtaja Mikko Koiviston kannattamana asian palauttamista uuteen valmisteluun hankesuunnitelman täsmentämiseksi.

Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn aikana on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, joten puheenjohtaja rajasi keskustelun koskemaan vaan asian palauttamista valmisteluun.

Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa kukaan teknisen lautakunnan jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa valmisteluun palauttamisesitystä. Näin ollen puheenjohtaja totesi, että toimielin on päättänyt yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun hankesuunnitelman täsmentämiseksi.

 

Tiedoksi Teknisen lautakunnan listalle 

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 09.06.2025 § 110

 

 Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelmaa on päivitetty erityisesti hankkeen kosteudenhallinnan ja akustiikan vaatimusten osalta. Näin pyritään varmistamaan ja selkiyttämään kaupungin tavoitteet sisäilman laadun sekä olosuhteiden osalta. Kosteudenhallinnan osalta erityistä on, että rakennustyöt tulee toteuttaa erillisrunkoisen sääsuojan alla yläpohjan höyrynsulun asennuksesta lähtien. Sääsuojan saa purkaa vasta kun rakennuksen vaippa on vedenpitävä. Päivitetyn hankesuunnitelman kaikki muutokset on kirjoitettu punaisella tekstillä.
 

Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Hankkeella on merkittävät lapsivaikutukset alueen lapsiin.

 

Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kv ote 13.3.2024 § 16
- 2007 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu (WSP Finland Oy) (1)
- 2018-5-23 Kuntotutkimusraportti mäntynummi (FCG)
- 2023- 07-29 Mäntynummen yhtenäiskoulun kuntotutkimusraportti
- 2017-05-03 Mäntynummen koulun tutkimusraportti_alatalo (FCG)
- 2023 Paikannuskuvapohja FCG
- 2015 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
- Mäntynummen koulukeskus putkistot
- Mäntynummen Linderin koulu LVI ja sähkö (Inspecta)
- 2020 7 9 MÄNTYNUMMEN YHTENÄISKOULU, ALAKOULU, ASBESTI- JA HAITTA-AINETUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI Ramo Pro
- Mäntynummen alueen perusopetuksen järjestäminen (1)
- Mäntynummen alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäminen
- Mäntynummen alueen nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalveluiden järjestäminen

- Ilmasto- ja kiertotalous Mäntynummen monitoimijatalo-hankkeessa 11.12.2023

 

Liite - Päivitetty Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma 3.6.2025
- Tilaohjelma yhteenveto 2.4.2025
- 1a Tilaohjelma koulu 2.4.2025
- 1b Tilaohjelma vaka 2.4.2025
- 1c Tilaohjelma kirjasto 2.4.2025
- 1d Tilaohjelma vss 2.4.2025
- 1e Tilaohjelma olevat liikuntatilat 2.4.2025
- Mäntynummen monitoimitalo viitesuunnitelma 19.5.2025

- Mäntynummen monitoimijatalo viitesuunnitelma selostus 21.5.2025

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää, että

1. vanha koulurakennuskokonaisuus puretaan, paitsi osa Linderin koulua ja erillinen liikuntahalli,

2. hankkeen toteutusmuoto on ensisijaisesti KVR (kokonaisvastuurakentaminen),

3. esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä olevat päivitetyt hankesuunnitelma 3.6.2025, tilaohjelmat (vaka, kirjasto, vss, liikuntatilat) 2.4.2025, sekä viitesuunnitelma 19.5.2025 ja viitesuunnitelman selostus 21.5.2025 hyväksytään,

4. valtuuttaa teknisen lautakunnan hyväksymään hankkeen kilpailutusasiakirjat sekä kilpailutuskriteerit.
 

Esittelijän muutettu päätösesitys
 

 Tekninen lautakunta päättää

1. että vanha koulurakennuskokonaisuus puretaan, paitsi osa Linderin koulua ja erillinen liikuntahalli,

2. että hankkeen toteutusmuoto on ensisijaisesti KVR (kokonaisvastuurakentaminen),

3. esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä olevat päivitetyt hankesuunnitelma 3.6.2025, tilaohjelmat (vaka, kirjasto, vss, liikuntatilat) 2.4.2025, sekä viitesuunnitelma 19.5.2025 ja viitesuunnitelman selostus 21.5.2025 hyväksytään,

4. valtuuttaa teknisen lautakunnan hyväksymään hankkeen kilpailutusasiakirjat sekä kilpailutuskriteerit,

5. tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 275

 

 Täydennyksenä KVR toteutusmuodosta (kokonaisvastuurakentaminen). Rakennuksen lopullinen suunnittelu tilaratkaisujen ja toimintojen osalta tapahtuu yhteistyössä kilpailutuksen voittaneen rakentajan arkkitehtien ja toimintojen järjestäjien kanssa. Näin ollen toimijat tulevat olemaan aktiivisesti mukana rakennuksen lopullisessa suunnittelussa ennen varsinaisen rakentamisen aloitusta.              

 

Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Kv ote 13.3.2024 § 16
- 2007 Kuntoarvioraportti Mäntynummen-Linderin koulu (WSP Finland Oy) (1)
- 2018-5-23 Kuntotutkimusraportti mäntynummi (FCG)
- 2023- 07-29 Mäntynummen yhtenäiskoulun kuntotutkimusraportti
- 2017-05-03 Mäntynummen koulun tutkimusraportti_alatalo (FCG)
- 2023 Paikannuskuvapohja FCG
- 2015 Mäntynummen koulukeskus Putkistot (Inspecta)
- Mäntynummen koulukeskus putkistot
- Mäntynummen Linderin koulu LVI ja sähkö (Inspecta)
- 2020 7 9 MÄNTYNUMMEN YHTENÄISKOULU, ALAKOULU, ASBESTI- JA HAITTA-AINETUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI Ramo Pro
- Mäntynummen alueen perusopetuksen järjestäminen (1)
- Mäntynummen alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäminen
- Mäntynummen alueen nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalveluiden järjestäminen

- Ilmasto- ja kiertotalous Mäntynummen monitoimijatalo-hankkeessa 11.12.2023

 

Liite - Päivitetty Mäntynummen monitoimijatalon hankesuunnitelma 3.6.2025
- Tilaohjelma yhteenveto 2.4.2025
- 1a Tilaohjelma koulu 2.4.2025
- 1b Tilaohjelma vaka 2.4.2025
- 1c Tilaohjelma kirjasto 2.4.2025
- 1d Tilaohjelma vss 2.4.2025
- 1e Tilaohjelma olevat liikuntatilat 2.4.2025
- Mäntynummen monitoimitalo viitesuunnitelma 19.5.2025

- Mäntynummen monitoimijatalo viitesuunnitelma selostus 21.5.2025

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. että vanha koulurakennuskokonaisuus puretaan, paitsi osa Linderin koulua ja erillinen liikuntahalli,

2. hyväksyä hankkeen pohja-asiakirjat (hankesuunnitelma, tilaohjelma, viitesuunnitelma / selostus) kilpailutuksen pohjaksi.

 

Käsittely Kaupunginhallituksen jäsen Hannele Maittila palasi kokoukseen
kello 17.42 tämän asian käsittelyn alkaessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi tilapäällikkö Peltonen, tekninen johtaja Moisio

------------------------------------