RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 279
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lausunnon antaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi
820/00.04.00/2025
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 279
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta uudeksi alueidenkäyttölaiksi.
Lakiuudistusta maankäyttö- ja rakennuslain uudistamiseksi on valmisteltu jo useita vuosia. Osin uudistus on pantu jo täytäntöön uuden rakentamislain ja sen korjaussarjan astuttua voimaan 1.1.2025. Tuolloin jäljelle jäänyt osa maankäyttö- ja rakennuslaista muuttui nimeltään alueidenkäyttölaiksi. Lakiuudistusta on tarkoitus jatkaa pilkkomalla entinen lakikokonaisuus vaiheittain yhä useampaan osaan: edelleen yhdyskuntarakentamislaiksi ja yhdyskuntakehittämislaiksi.
Kunnat ovat alueidenkäyttöä ja rakentamista ohjaavan lainsäädännön pääkäyttäjiä, koska lakisääteiset viranomaistehtävät nojaavat tähän lainsäädäntöön. Kuntien ääni on kuitenkin kuulunut huonosti lakiuudistuksen valmistelussa. Hallitusohjelmaan on toki kirjattu, että kuntien kaavoitusmonopolista ei uudistuksessa luovuta, mikä on erittäin hyvä asia. Moni lakiuudistukseen ehdotetuista kirjauksista kuitenkin murentaa tätä monopolia, lisää kuntien hallinnollista työtaakkaa, kasvattaa resurssien tarvetta ja lisää kustannuksia. Nämä eivät ole omiaan sujuvoittamaan eivätkä nopeuttamaan kaavoitusta.
Lakiesityksen myötä herää myös huoli kuntien itsehallinnollisen toimijuuden heikkenemisestä. Erityisesti valtionhallinnon eri tahojen hajautettu ja päällekkäinen vaikuttaminen sekä yksityisten toimijoiden roolin vahvistuminen voivat kaventaa kuntien strategista liikkumavaraa ja heikentää mahdollisuuksia huomioida paikalliset erityispiirteet sekä toteuttaa omaehtoista, pitkäjänteistä kehittämistä.
Useista päinvastaisista pyynnöistä huolimatta lakiluonnos lähetettiin lausunnoille kuntien kannalta mahdollisimman huonoon aikaan, juuri kun valtuustokausi on vaihtumassa ja luottamushenkilöiden sekä toimielinten järjestäytyminen on kesken. Vastauksen valmistelun kannalta lausuntoaika jäi lyhyeksi osuessaan hankalasti kesälomakauteen, jolloin päättäviä kokouksia ei juurikaan ole. Lausuntoaika päättyy 11.7.2025.
Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan toimialan asioihin liittyvän lausunnon voisi antaa kaupunkikehityslautakunta. Koska lausuntoaineisto toimitettiin toukokuun puolivälissä ja ympäristöministeriön tiedotustilaisuus lakiuudistuksesta järjestettiin vasta 6.6.2025, lausunnon antaa (hallintosäännön § 26 mukaan) Lohjan uusi kaupunginhallitus, joka vielä ehtii kokoontua tiedotustilaisuuden jälkeen ennen kesätaukoa.
Lakiesityksen pääasiallinen sisältö (lain laatijan mukaan)
Lausunnolla olevassa esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi alueidenkäyttölaki. Samalla alueidenkäyttölain nimike muutettaisiin laiksi kaavojen toteuttamisesta. Voimassa jo olevaa alueidenkäyttölakia muutettaisiin kumoamalla siitä kaavoitusta ja muuta alueidenkäyttöä koskevat luvut.
Voimassa olevaan alueidenkäyttölakiin nähden säännökset säilyisivät pääosin ennallaan. Jo vuoden 1958 rakennuslaissa omaksuttu ja vuonna 2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslaissa edelleen noudatettu alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän kolmiportainen hierarkia säilyisi. Kunnilla olisi edelleen keskeinen ja ratkaiseva rooli kaavoituksessa.
Maakuntakaava rajattaisiin koskemaan vain valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä asioita ja maakuntakaavan oikeusvaikutuksia rajattaisiin. Kuntien yhteinen yleiskaava ohjaisi yleiskaavan laadintaa maakuntakaavan sijasta ja kuntien yhteinen yleiskaava olisi mahdollista hyväksyä kuntien valtuustoissa.
Lakiin lisättäisiin säännökset maanomistajan yleiskaavaa ja asemakaavaa koskevasta aloiteoikeudesta sekä kunnan mahdollisuudesta antaa asemakaavaa tai yleiskaavaa koskeva ehdotus maanomistajan valmisteltavaksi. Lakiin lisättäisiin myös suurimpien kaupunkiseutujen yhteistyövelvoitetta, asemakaavan ja yleiskaavan yhteiskäsittelyä, aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa ja tuulivoimalan vähimmäisetäisyyttä asutuksesta koskevat säännökset. Kaavoitusmenettelyä koskevia säännöksiä yksinkertaistettaisiin.
Muutoksenhakuoikeus asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä rajattaisiin tietyissä tilanteissa asianosaisiin ja yhteisöille lisättäisiin muistutusvelvoite valitusoikeuden käyttämisen edellytykseksi.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi uudesta alueidenkäyttölaista johtuvia muutoksia muihin tarpeellisiin lakeihin. Esitykseen voi tutustua tarkemmin oheismateriaalissa.
Lausuntoja pyydetään määrämuotoisella lomakkeella, jossa ei ole omaa kohtaa yleisille kommenteille tai vaikutusten arviointia koskeville huomioille. Annettava lausunto noudattaa lomakkeen rakennetta.
Lausunnon päähuomiot
Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet eivät moneltakaan osin toteudu tai niiden toteuttamiseksi on valittu toimenpiteitä, joilla täysin päinvastainen vaikutus siihen nähden, mitä uudistuksella on tavoiteltu.
Kuntien näkökulmasta lakiuudistus lisää huomattavast hallinnollista työtaakkaa, kasvattaa resurssitarvetta ja kustannuksia, vie selvitysten ja päätöksenteon fokusta vääriin asioihin, tuo prosesseihin ennakoimattomuutta ja saattaa monelta osin merkittävästi hidastaa kaavoitusta. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee kuntien kannalta lain eri osasten eritahtinen uudistaminen ja tietomallipohjaiseen työskentelyyn siirtyminen samassa yhteydessä.
Lakiesityksessä on toki myös toimenpiteitä, joilla on mahdollista sujuvoittaa kaavoitusprosesseja. Valtaosin ne ovat kuitenkin asioita, jotka ovat olleet tähänkin asti mahdollisia ja monissa kunnissa arkipäivää, vaikkei niitä ole kirjattu erikseen lakiin. Toimivia käytäntöjä ei tulisi lisäsääntelyllä ainakaan vaikeuttaa.
Lausunnolla oleva alueidenkäyttölaki vaikuttaa monelta osin olevan keskeneräinen. Lain jatkovalmistelu vaatii vielä aikaa ja sen hyväksymistä ja voimaantuloa tulisi ehdottomasti viivästää.
Lisätiedot kaavoituspäällikkö Rinkinen Kristiina
Oheismateriaali Hallituksen esitys eduskunnalle - luonnos alueidenkäyttölaiksi
Luonnos alueidenkäyttöasetukseksi
Ympäristöministeriön info 6.6.2025
Liite Lohjan kaupungin lausunto ympäristöministeriölle luonnoksesta alueidenkäyttölaiksi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää antaa ympäristöministeriölle liitteen mukaisen lausunnon.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi lausunto viedään lausuntopalvelu.fi -järjestelmään
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |