Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 284


 

Eron myöntäminen varavaltuutetun tehtävästä

 

454/00.00.01/2024

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 284

 

 Sosiaalidemokraattisen puolueen 12. varavaltuutettu Marika Nelimarkka on lähettänyt 2.6.2025  kirjeen, jossa hän pyytää eroa Lohjan kaupunginvaltuuston varavaltuutetun tehtävästä henkilökohtaisten syiden perusteella.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.

Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö

on. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.
 

Kuntalain 17 § (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: "Valtuutetuille valitaan

varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen

ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama

määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan

ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei

ole varavaltuutettua.
 

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on

vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu

hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton,

puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun."
 

Vaalilain 93 § (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: "Jos valtuuston

toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan

keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä

määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä

olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi."

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja

 

Oheismateriaali Eropyyntö kaupunginvaltuuston varavaltuutetun tehtävästä: Nelimarkka Marika

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1.  myöntää Marika Nelimarkalle eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä

2.  todeta, että 13. varavaltuutettu Seija Katajaoksa nousee 12 varavaltuutetuksi ja 14. varavaltuutettu Maisa Sinisalo nousee 13. varavaltuutetuksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------