Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.08.2025/Pykälä 313


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen 11.6.2025 päätösten täytäntöönpanot

 

 

Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 313

 

 Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 11.6.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:

§  85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ei toimenpiteitä

§  86 Pöytäkirjan tarkastus
ei toimenpiteitä

§  87 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
ei toimenpiteitä

§  88 Valtuuston vaalilautakunnan valitseminen toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin

§  89 Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§  90 Arviointikertomus 2024
tiedoksi kaupunginhallitus, kaupungin johtoryhmä

§  91 Tilinpäätös 2024
ote talousjohtaja Lindroos, sisäinen tarkastaja Ruhtinas,
ote taloussuunnittelija Toikka, ote BDO Oy
kaupungin johtoryhmä

§  92 Vuoden 2024 henkilöstökertomus
tiedoksi henkilöstöjohtaja Rautiainen

§  93 Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen/1. neljännesvuosikatsaus 2025
ei toimenpiteitä

§  94 L98 Torin ympäristön asemakaavamuutos
ote kaavoitussihteeri Lintuniemi
kaavoitusarkkitehti Sahlström, kaavoituspäällikkö Rinkinen, kaupunkirakennejohtaja Puistosalo

§  95 Hallintosäännön päivittäminen perusopetuslain ja lukiolain muutosten johdosta
kaupungin johtoryhmä
nähtäville lohja.fi -sivuille ja intraan 1.8.2025 alkaen

§  96 Kaupunginjohtajan ilmoitus irtisanoutumisesta
ote kaupunginjohtaja Perämäki
tiedoksi palkat ja hr

§  97 Kaupunginhallituksen valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§  98 Kaupunginhallituksen puheenjohtajan palkkio toimikaudella 1.6.2025 - 31.5.2027
ote kaupunginhallituksen puheenjohtaja
ote palkat

§  99 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtajiston ja
jäsenten valitseminen  kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kaupunginhallituksen esityslistalle 16.6.2025, merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 100 Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaoston puheenjohtajiston ja jäsenten  valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kaupunginhallituksen esityslistalle 16.6.2025, merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 101 Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston  puheenjohtajiston ja jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2027
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kaupunginhallituksen esityslistalle 16.6.2025, merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 102 Kaupunkikehityslautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 103 Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston puheenjohtajiston ja
jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
kaupunkikehityslautakunnan esityslistalle, merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 104 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 105 Sivistyslautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 106 Sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston puheenjohtajiston ja
jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
sivistyslautakunnan esityslistalle, merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 107 Sivistyslautakunnan ruotsinkielisen jaoston puheenjohtajiston ja jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
sivistyslautakunnan esityslistalle. merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 108 Teknisen lautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 109 Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 110 Tarkastuslautakunnan valitseminen toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 111 Keskusvaalilautakunnan valitseminen toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin, päivitetään lohja.fi -sivuille

§ 112 Ympäristöterveyslautakunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet
merkitään luottamustoimirekisteriin
kaupunginvaltuuston esityslistalle, kun muut jäsenehdokkaat on nimetty

§ 113 Hiiden opiston johtokunnan valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet, Vihti ja Siuntio
Hiiden Opiston rehtori Surakka, toimistosihteeri Emet
merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 114 Jäsenten valitseminen Uudenmaan jätelautakuntaan toimikaudelle 2025 – 2029
ote valittu jäsen ja varajäsen, Uudenmaan jätelautakunta (ujlk@ujlk.fi)
merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 115 Edustajan nimeäminen Uudenmaan liiton edustajainkokoukseen 19.8.2025
ote nimetyt edustaja ja varaedustaja, Uudenmaan liitto (toimisto@uudenmaanliitto.fi)
merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 116 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen toimikaudelle 1.6.2025- 31.5.2029
ote valitut uskotut miehet, Maanmittauslaitos, (eija.lottanen@maanmittauslaitos.fi)
merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 117 Jäsenen valitseminen Länsi-Uudenmaan poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle  1.6.2025 - 31.5.2029
ote valitut jäsen ja varajäsen, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos (jaana.pykalainen@poliisi.fi)
merkitään luottamustoimrekisteriin

§ 118 Jäsenten valitseminen Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen valtuuskuntaan  toimikaudelle 2025-2029
ote valitut jäsenet ja varajäsenet, Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry
merkitään luottamustoimirekisteriin

§ 119 Varavaltuutetun ja kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen  jaoston varajäsenen ero
ote Ari Mönttinen

§ 120 Kaupunginhallituksen ja- valtuuston kokouspäivät 1.8.2025-30.6.2026
ote ja kalenterikutsut valtuutetuille ja varavaltuutetuille
kalenterikutsu kaupungin johtoryhmän jäsenille, merkitään hallintokalenteriin

§ 121 Aloite koulutilojen maksuttomuudesta lohjalaisille voittoa tavoittelemattomille  yhdistyksille ja järjestöille
ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon

§ 122 Aloite koulutilojen maksuttomuudesta lohjalaisille voittoa tavoittelemattomille  yhdistyksille ja järjestöille
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 123 Valtuustoaloite kuntosali joka kylään, lisää liikuntamahdollisuuksia kuntalaisille
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 124 Valtuustoaloite koskien ns. Kivi-Lintulan ja Puu-Lintulan tontin
kaavaa
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 125 Valtuuston ilmoitusasiat
ei toimenpiteitä
 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 11.6.2025 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------