RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 117
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Oikaisuvaatimus: Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen, viranhaltijapäätös 18.06.2025 § 24/2025 (Ojaniitun koulun rehtorin valinta)
917/01.01.01/2025
Sivistyslautakunta 21.08.2025 § 117
Lohjan kaupungille on saapunut 26.6.2025 oikaisuvaatimus sivistysjohtajan tekemään päätökseen 18.06.2025 § 24/2025 koskien Ojaniitun koulun rehtorin valintaa. Oikaisuvaatimus on tehty määräajan sisällä ja tulee ottaa käsittelyyn.
Oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimuksena on, että sivistysjohtajan tekemä kyseinen päätös tulee kumota, koska oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan virkaan valittu hakija on toiminut perusopetuslain vastaisesti.
Lohjan kaupungilla on ollut haettavana Ojaniitun koulun rehtorin virka. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimenhenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan.
Ojaniitun koulun rehtorin virka on ollut avoinna Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorilla.
Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää päätöksen kumoamista perusteena tapahtuma, jossa hänen mielestään valittu ei ole käyttäytynyt viran vaatiman nuhteettoman käytöksen mukaan toimiessaan Metsolan koulun rehtorina vuonna 2024. Työnantaja on tutkinut tapahtuman, johon oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa, eikä työnantajalla ole ollut huomautettavaa viranhaltijan käytöksessä. Myös aluehallintovirasto on tutkinut tapahtuman eikä myöskään heillä ollut huomautettavaa valitun käytöksestä. Valittu on toiminut aikaisemmin Metsolan koulun rehtorina ja työnajantajan näkemyksen mukaan Tanja Lax-Pyyny on toiminut aikaisemmissa virkatehtävissään moitteettomasti.
Oikaisuvaatimuksen tekijän esiin nostamalla asialla ei ole yhteyttä eikä vaikutusta Ojaniitun koulun rehtorin virkavalintaan ja siitä tehtyyn valintapäätökseen.
Lisätiedot sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Rehtori (Ojaniitun koulu)_LOH-09-134-25
- VHP Ojaniitun koulun rehtorin valinta
Liite - EI NETTIIN Oikaisuvaatimus: Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen, viranhaltijapäätös 18.06.2025 § 24/2025 (Ojaniitun koulun rehtorin valinta)
(sisältää henkilötietoja)
- EI NETTIIN Ansiovertailu (sisältää henkilötietoja)
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää
1. todeta, että oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen ja
2. hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana koskien Kasvu ja oppimisen tulosalueen sivistysjohtajan tekemää viranhaltijapäätöstä 18.6.2025 §24/2025.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote oikaisuvaatimuksen tekijä
tiedoksi rehtori Lax-Pyyny, sivistysjohtaja Lehmus ja vs. perusopetusjohtaja Malmi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |