Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 118



 

Oikaisuvaatimus: Sivistysjohtajan päätös 18.6.2025 § 25/2025, Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin valinta

 

132/01.01.01/2025

 

Sivistyslautakunta 21.08.2025 § 118

 

 Lohjan kaupungille on saapunut 26.6.2025 oikaisuvaatimus sivistysjohtajan tekemään päätökseen 18.6.2025 § 25/2025 koskien Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin valintaa. Oikaisuvaatimus on tehty määräajan sisällä ja tulee ottaa käsittelyyn.

Oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimuksena on, että sivistysjohtajan tekemä kyseinen päätös tulee kumota, koska se on perustuslain vastainen. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että hänet valitaan ko. virkaan.
 

 Lohjan kaupungilla on ollut haettavana Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin virka. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan.

 Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin virka on ollut avoinna Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorilla ja hakuaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 11 hakijaa.

 

 Hakijoiden ansiovertailussa otettiin huomioon kelpoisuusvaatimukset sekä hakuilmoituksessa mainitut, viran hoidon kannalta arvostettavaksi ilmoitetut ominaisuudet ja työkokemus. Ominaisuudet, jotka hakuilmoituksessa ilmoitettiin hakijalle eduksi olivat aiempi johtamiskokemus, kokemus koulun kehittämisestä, hallinnosta, oppilashuollosta sekä erilaisista hallinnon ohjelmista.

 

 Haastatteluihin kutsuttiin 7 henkilöä, jotka todettiin hakemusten perusteella kelpoisuusvaatimukset täyttäviksi ja joilla oli perusopetuksen järjestämiseen tai siihen verrattavissa olevaa opetuksen järjestämiseen liittyvää työkokemusta. Haastattelut pidettiin 10.6.2025. Haastateltujen joukosta nimettiin kaksi varteenotettavinta hakijaa, joiden aiemmin tehdyt hankilöarvioinnit pyydettiin vertailuun.

 

 Oikaisuvaatimuksen esittäjä perustelee päätöksen kumoamista viranhaltijalain kirjauksella, joka velvoittaa työnantajan valitsemaan virkasuhteiseen tehtävään perustuslain yleisillä nimitysperusteilla ja arvioimalla näillä perusteilla ansioituneimman hakijan. Lisäksi työnantaja on velvollinen valintapäätöksessä ottamaan huomioon hakuilmoituksessa toivotut tai vaaditut kriteerit, joita virkasuhteeseen valittavalta edellytetään. Näiden lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä korostaa aikaisemman työkokemuksen merkitystä ko. koulujen koulunjohtajana. 

 

 Avoinna olleen Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin viran täyttöä koskevassa arvioinnissa huomioitiin viranhaltijalain mukaisesti hakijoiden koulutus ja aikaisempi työkokemus. Viranhaltijalaissa mainittua kykyä arvointiin haastatteluiden, hakijoille annetun ennakkotehtävän ja henkilöarviointien avulla.  

 

 Viranhaltijalaissa mainittua koeteltua kansalaiskuntoa ei arvioitu kenenkään hakijoiden kohdalla eikä sen mukaisia ominaisuuksia huomioitu myöskään hakijoiden kokonaisarvioinnissa.

 

 Hakijoista tehdyssä vertailussa hakijoiden koulutus huomioitiin saman arvoiseksi. Molemmat ovat koulutukseltaan kasvatustieteen maistereita. Hakijoista Kivilompololla on viran kelpoisuusvaatimuksiin kuuluva opetushallinnon tutkinto. Juujärvellä tutkintoa ei ole ja hänen kelpoisuus virkaan on määritelty ehdollisesti kelpoiseksi. Hakijoista Juujärvellä on merkittävästi enemmän esimieskokemusta. Hakijoiden viranhaltijalain mukaista kykyä arvioitaessa Kivilompolo arvioitiin viranhoidon kannalta merkittävästi ansioituneemmaksi toteutetun henkilöarvioinnin, ennakkotehtävän sekä toteutetun haastattelun perusteella. Sammatin ja ja Karjalohjan rehtorin virasta tehty valintapäätös perustuu edellä mainittujen kohtien perusteella tehtyyn kokonaisarviointiin, jossa huomioitiin hakijoiden osalta viranhaltijalain mukaiset kriteerit sekä hakuilmoitukseen kirjatut asiat.

 

 Oikaisuvaatimuksen tekijä nostaa esille myös kyseistä virkaa koskevan aikaisemman hakukierroksen ja valintapäätöksen, jonka sivistyslautakunta on kumonnut kokouksessaan 21.5.2025. (§87, 88 ja 89). Sivistyslautakunnan kumoattua aikaisempi valintapäätös toteutettiin virkahaku uudelleen. Uuden hakukierroksen valintapäätös perustuu kyseisestä virkahausta annettiin rekrytoiniti-ilmoitukseen, siinä mainittuihin valintaperustesiin ja sen perusteella toteutettuun virkaa hakeneiden henkilöiden arviointiin.

 

Lisätiedot Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Rehtori (Sammatin ja Karjalohjan koulu)_LOH-09-166-25

 

Liite - EI NETTIIN (sisältää henkilötietoja) Oikaisuvaatimus: Sivistysjohtajan päätös 18.6.2025 § 25/2025, Karjalohjan ja Sammatin koulujen rehtorin valinta
- EI NETTIIN (sisältää henkilötietoja) Ansiovertailu

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää

1. todeta, että oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen ja

2. hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana koskien Kasvu ja oppimisen tulosalueen sivistysjohtajan tekemää viranhaltijapäätöstä 18.6.2025 §25/2025.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote oikaisuvaatimuksen tekijä
tiedoksi rehtori Kivilompolo, sivistysjohtaja Lehmus ja vs. perusopetusjohtaja Malmi

------------------------------------