RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.08.2025/Pykälä 51
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjan tarkastus
Tarkastuslautakunta 15.08.2025 § 51
Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä. Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Mikäli pöytäkirjan tarkastaja/tarkastajat ovat erimielisiä pöytäkirjaan kirjatusta päätöksestä, tarkastetaan asia toimielimen seuraavassa kokouksessa. Päätös syntyy vasta, kun pöytäkirja on tarkastettu.
Tarkastuslautakunta on päättänyt 23.9.2021 § 55, että pöytäkirjan tarkastaa yksi kussakin kokouksessa valittu tarkastaja. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana tiistaina. Pöytäkirja lähetetään sähköisesti puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajan tarkastettavaksi ja molempien allekirjoitettavaksi.
Esittelijä Puheenjohtaja Saukkola Heli
Päätösesitys Tämän pöytäkirjan tarkastajaksi valitaan tarkastuslautakunnan jäsen Otso Jolkkonen.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |