Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.08.2025/Pykälä 129


 

Levysepäntie 10, hiekoitussepelivarasto, tarveselvitys

 

1093/10.03.02.00/2025

 

Tekninen lautakunta 14.08.2025 § 129

 

 Teknisen toimen kaupunkitekniikan liikenneväylien varikkotilat sijaitsevat osoitteessa Levysepäntie 10. Tilakeskus hallinnoi Levysepäntie 10 varikon tiloja ja vastaa tilojen ylläpidosta ja rakennushankkeista.

Esiin on noussut tarve säältä suojatun hiekoitussepelivaraston toteuttamiseen. Nykyiset hiekoitussepelin varastotilat eivät ole täysin säältä suojattuja ja niiden koko ei vastaa nykyistä tarvetta.

Kaupunkitekniikka on laatinut aiheesta käyttäjänä tarveselvityksen ja mikäli tarveselvitys hyväksytään, jatkaa tilakeskus hankesuunnitelman laatimista ja hankkeen toteutuksen aikataulutusta. Nopeimmillaan hanke voisi toteutua vuoden 2026 aikana talvikaudeksi 2026-2027.

Lohjan kaupungin hallintosäännön kohdan 28.1. § 15. kohdan mukaan toimielimen ratkaisuvaltaan kuuluu toimielimen alaisten tarveselvitysten hyväksyminen.

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
katurakennusmestari Ari-Pekka Savolainen, ari-pekka.savolainen(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Hiekoitussepelivaraston tarveselvitys

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Levysepäntie 10 hiekoitussepelivaraston tarveselvityksen.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Tekninen toimi, varikko

------------------------------------