Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 344


 

Muutos kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloaikoihin

 

759/00.01.01/2022

 

Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 344

 

 Kunnan tulee järjestää asukkailleen palvelut kuntalaissa säädetyn mukaisesti. Kunnan aukioloajoista ei ole nimenomaisesti lainsäädännössä säädetty, joten kunta päättää siten itse aukioloajoistaan. Olennaista kuitenkin on, että kunnan palvelujen saatavuus vastaa riittävällä tavalla kuntalaisten tarpeeseen. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti asiointi viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita. Asioinnin tulee siten olla mahdollisimman nopeaa, joustavaa ja yksinkertaista. Asioinnin järjestämisessä voidaan ottaa huomioon käytettävissä olevat taloudelliset resurssit ja muut voimavarat sekä esimerkiksi paikan päällä asioinnin lisäksi myös muut asiointitavat, kuten sähköiset palvelut.

Kaupungintalo Monkolan asiakapalvelukeskus on avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00-16.00 ja perjantaisin kello 8.00-15.00. Kuntalaisia palvellaan paikan päällä asiakaspalvelukeskuksessa sekä sähköisin palveluin.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Lohjan kaupungin läheisyydessä sijaitsevissa, asukasluvultaan samaa suuruusluokkaa olevissa kunnissa asiakaspalvelupisteet ovat avoinna kuntien internetsivuilta saatavien tietojen mukaan seuraavasti:

- Kirkkonummen kunnan palvelupiste on avoinna maanantaista torstaihin kello 8.30-12.00 ja 13.00-16.00 sekä perjantaisin kello 8.30-12.00 ja 13.00-15.00.  
- Nurmijärven kunnan asiakaspalvelu on avoinna maanantaista torstaihin kello 9.00-15.00 sekä perjantaisin ja aattoina kello 9.00-13.00.
- Tuusulan kunnan keskitetyn asiakaspalvelun palvelupisteistä Hyrylän palvelupiste on avoinna maanantaisin kello 8.00-17.30, tiistaista torstaihin kello 8.00-16.00 ja perjantaisin kello 8.00-12.00.

Ottaen huomioon Lohjan kaupungilla käytössä olevat sähköiset palvelut ja kuntalaisten arvioidun palveluntarpeen, kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloaikoja on perusteltua muuttaa jatkossa seuraavasti: maanantaista keskiviikkoon kello 8.00-16.00, torstaisin kello 8.00-15.00 sekä perjantaisin kello 8.00-14.00. Arvioitu kuntalaisten palveluntarve perustuu kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen henkilöstön arvioon asiakaspalvelukeskuksen riittävistä aukioloajoista asiakasmääriin pohjautuen.

Kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloaikoihin esitetyn edellä tarkoitetun muutoksen ei arvioida heikentävän merkittävästi kuntalaisten mahdollisuutta asiointiin kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksessa ja siten kunnan palveluiden saatavuutta. Muutettujen aukioloaikojen arvioidaan vastaavan riittävällä tavalla kuntalaisten palveluntarpeeseen. Muutos mahdollistaisi osaltaan myös sähköisesti saapuneiden asiakasyhteydenottojen nykyistäkin tehokkaamman käsittelyn ja asiakaspalvelukeskuksen sisäisen tiimityöskentelyn kehittämisen.

 

Lisätiedot Hallintojuristi Marie Rautio-Sipilä, marie.rautio-sipila(at)lohja.fi 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloajoiksi maanantaista keskiviikkoon kello 8.00-16.00, torstaisin kello 8.00-15.00 ja perjantaisin kello 8.00-14.00

2. todeta, että uudet kohdan 1 mukaiset aukioloajat tulevat voimaan 1.11.2025 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi kaupungin johtoryhmä
viestintä

------------------------------------