RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 345
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työryhmän lakkauttaminen / Maapoliittisen ohjelman uudistaminen, työryhmän jäsenet
143/10.00.00.00/2025
1256/10.00.00/2022
Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.01.2022 § 12
Lohjan kaupungin maapoliittinen ohjelma Kaupunginvaltuusto 11.6.2014 § 70 ja sen täydennys kaupunginvaltuusto 20.1.2016 § 3 on päätetty päivittää.
Valtuustokauden vaihduttua kesken valmistelun on tarpeen nimetä jäsenet maapoliittiseen työryhmään uudelleen.
Edellisellä kaudella jäseninä toimivat lautakunnan, kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenistä:
Janne Turunen
Matti Selenius
Eija Hasu
Kari Kyttälä
Urpo Uotila
Matti Pajuoja
Päivi Kuitunen
Juhana Salmenpohja
Virkamiestyöryhmään kuuluvat:
Pekka Puistosalo
Leena Iso-Markku
Riku Korhonen
Tapio Ruutiainen
Lisätiedot Esitys | kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi |
Maankäyttöjohtaja | Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää 1. jatkaa maapoliittisen ohjelman uudistamisen valmistelua; 2. pyytää kaupunginhallitusta nimeämään hankkeelle uudenohjausryhmän. |
Päätös | Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esityksen mukaan. |
Täytäntöönpano | Kh:n listalle |
-----------------------------------
Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 51
Lisätiedot kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi
Esitys
Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja
Kaupunginhallitus päättää:
1. nimetä edustajat ja heille varaedustajat Maapoliittisen ohjelmanvalmistelun ohjausryhmään; sekä
2. että työryhmän viranhaltijajäsenistä ja näiden osallistumisesta päättääkaupunginjohtaja viranhaltijoiden työtilanne ja työryhmän kokousten sisältö huomioiden.
Käsittely | Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajaTaina Lackman esitti: Ryhmän jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Marika Heinonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Sanna Laaksonen. Jäseneksi Pekka Räsänen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Leif Wirtanen. Kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari esitti: Jäseneksi Urpo Uotila ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Risto Murto. Kaupunginhallituksen jäsen Kaj Sundqvist esitti: Päivi Kuitunen puheenjohtajaksi ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heli Saukkola Jäseneksi Erkki Huikari ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Matti Pajuoja. Kaupunginhallituksen jäsen Janne Turunen esitti: jäseneksi Erkki Sohl ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Janne Moilanen. Kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne esitti: Jäseneksi Outi Rönn ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hilkka Hyrkkö. |
Päätös | Kaupunginhallitus päätti: 1. nimetä edustajat ja heille varaedustajat Maapoliittisen ohjelman valmistelun ohjausryhmään seuraavasti Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Päivi Kuitunen, PJ Heli Saukkola Marika Heinonen, VPJ Sanna Laaksonen Pekka Räsänen Leif Wirtanen Urpo Uotila Risto Murto Erkki Huikari Matti Pajuoja Erkki Sohl Janne Moilanen Outi Rönn Hilkka Hyrkkö |
2. että työryhmän viranhaltijajäsenistä ja näiden osallistumisesta päättää kaupunginjohtaja viranhaltijoiden työtilanne ja työryhmän kokousten sisältö huomioiden.
Täytäntöönpano ote nimetyt ohjausryhmän jäsenet ote/email elinvoimajohtaja Puistosalo ote/email kaupungingeodeetti Ruutiainen merkitään luottamustoimirekisteriin
-----------------------------------
Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 345
Maapoliittinen ohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa
14.05.2025 § 77.
Maapoliittisen ohjelman valmistelun työryhmän työ on päättynyt ja kaupunginhallitukselle esitetään työryhmän lakkauttamista
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. todeta Maapoliittisen ohjelman valmistelun työryhmän työn päättyneen
2. lakkauttaa työryhmän.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |