RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2025/Pykälä 100
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion tavoitteiden toteutuminen 2. vuosineljänneksellä vuonna 2025
103/02.02.00/2024
Kaupunkikehityslautakunta 20.08.2025 § 100
Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia raportti toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Neljännesvuosiraportissa arvioidaan, miten vuodelle 2025 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tehdään sanallisesti.
Kaupunkikehityksen tammi-kesäkuun (ulkoiset ja sisäiset, tilanne 11.8.2025) toimintatuottojen toteuma on 83,1 % ja toimintakulujen 47,4 % ja toimintakatteen 30,9 %. Kaupunkikehityksen toimintakate on 19,1 %-yksikköä alle tasaisen käytön (50 %).
Ajanjaksoon nähden alkuvuosi on sujunut lähtökohtaisesti talousarvion puitteissa. Toimintatuottoja on kertynyt huomattavasti enemmän kuin arvioitu sekä toimintakulut jääneet hieman alle tasaisen käytön.
Seurantajakson huhti-kesäkuun osalta maksutuottoja on kertynyt edelleen rakennusvalvontamaksuista ja matkailun tuloista sekä valtion korvauksista kuten kotoutumislain mukaisista laskennallisista korvauksista.
Toimintakulut muodostuvat normaaleista päivittäistoiminnan kustannuksista, jotka ovat pysyneet arvion sisällä. Suurimpia kustannuksia ovat edelleen asiatuntija- ja konsultointipalkkiot, painatus ja ilmoituskulut sekä matkustus- ja kuljetuspalvelut.
Liitteessä on esitetty samat tiedot ulkoisten ja sisäisten erien osalta tarkemmin sekä koottu tavoitteiden toteutumistilanne 2. vuosineljänneksellä.
Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi
Liite Kaupunkikehityslautakunta, 2. neljännesvuosiraportti 2025
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä Kaupunkikehityslautakunnan 2. neljännesvuosiraportin 2025 edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitettäväksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |