Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 59


 

Oikaisuvaatimus / Liikuntatoimen vuokra-avustukset 2025

 

769/02.05.01.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 27.08.2025 § 59

 

 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on päättänyt liikuntatoimen vuokra-avustuksista kokouksessaan 22.5.2025 49 §. Akroteam Lohja ry on toimittanut 25.6.2025 oikaisuvaatimuksen koskien edellä mainittua kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan päätöstä liikuntatoimen vuokra-avustuksista. Akroteam Lohja ry on saanut kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan päätöksen tiedoksi 19.6.2025, joten oikaisuvaatimus on on tehty määräajan sisällä ja se tulee ottaa käsittelyyn.

Akroteam Lohja ry katsoo, että päätös ei huomioi riittävästi seuran valmennustoiminnan luonnetta ja tilatarpeita, eikä mahdollista harjoittelun järjestämistä tavalla, joka tukisi urheilijoiden kehittymistä ja turvallisuutta. Seuran mukaan pelkkä Tennarin monitoimitilan kanveesin käyttöprosentti ei yksinään riitä vastaamaan avustukselle määriteltyihin myöntökriteereihin.

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että seurassa toimii noin 60 kilpavoimistelijaa viidessä eri joukkueessa, joiden harjoitukset edellyttävät kanveesi- tai mattoalustaa sekä muita lajille tyypillisiä harjoitusolosuhteita. Tällä hetkellä Liikuntakeskus Tennarin monitoimisalin harjoitustilat eivät riitä seuran harjoitusten tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen, sillä myös muut seurat tarvitsevat kanveesia omiin harjoituksiinsa ja seura ei siten voi varata sitä 5 iltana viikosta.

Oikaisuvaatimuksessa pyydetään myös huomioimaan, ettei joukkueiden valmennusresurssi myöskään mahdollista harjoitusten järjestämistä esimerkiksi aamuisin tai lauantaisin. Osa valmentajista harjoittelee seuran toisessa joukkueessa, joka edellyttää joustoa harjoitusten aikatauluissa ja harjoittelun mahdollistavissa olosuhteilta.

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että Lohjan kaupungin liikunnan vuokra-avustusten myöntämisperusteiden mukaan vuokratukea myönnetään ensisijaisesti lohjalaisille lajijärjestöille, joille ei ole kunnallisesti tarjolla kyseisen lajin harjoitustiloja tai niitä ei ole riittävästi. Lisäksi tuen kohdentamisessa painotetaan lasten ja nuorten ohjattua liikuntatoimintaa sekä sitä, että tuella on vaikutusta kausi- tai jäsenmaksujen kohtuullistamiseen. Akroteam Lohja ry:n mukaan heidän tilanne täyttää nämä kriteerit:
•Lajille ei ole riittävästi kunnallisia harjoitustiloja.
•Harjoitukset kohdistuvat pääosin lapsiin ja nuoriin.
•Tuen puuttuminen vaikuttaa suoraan harrastamisen kustannuksiin.

Akroteam Lohja ry esittää, että kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta arvioisi tilanteen uudelleen ja huomioisi erityisesti seuran laajamittaisen junioritoiminnan, harjoitusolosuhteiden riittämättömyyden sekä valmennustoiminnan realiteetit.

Liikuntatoimen vuokra-avustukset jaetaan voimassa olevan Liikuntatoimen avustusjakosäännön kriteerien perusteella. Oikaisuvaatimukselle ei ole perusteita, sillä Akroteam Lohja ry ei ole oikeutettu vuokra-avustukseen, koska Akroteam Lohjan hakemus ei täyttänyt avustukseen oikeutettuja kriteereitä, koska kunnallisiin liikuntapaikkoihin on riittävästi vapaana tarjolla olevia käyttötunteja (käyttöaste alle 86 %). Akrobatiavoimisteluun soveltuvan Sporttikeskus Tennarin monitoimisalissa on vapaana käyttötunteja kaudelle 2025-2026, käyttöaste salissa on 40 %.

 

Lisätiedot LLK Oy:n toimitusjohtaja, Jukka Vienonen, jukka.vienonen(at)lohja.fi

 Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali -Oikaisuvaatimus: Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan päätös 22.05.2025 § 49 (Liikuntatoimen vuokra-avustukset 2025 / Akroteam Lohja Ry)
-Vuokra-avustushakemustaulukko 2025
-Liikuntatoimen avustusjakosääntö

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys Kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta päättää:

1. todeta, että oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen; sekä

2. hylätä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että Akroteam Lohja ry ei ole oikeutettu vuokra-avustukseen, koska Akroteam Lohjan hakemus ei täyttänyt avustukseen oikeutettuja kriteereitä, koska kunnallisiin liikuntapaikkoihin on riittävästi vapaana tarjolla olevia käyttötunteja (käyttöaste alle 86 %). Akrobatiavoimisteluun soveltuvan Sporttikeskus Tennarin monitoimisalissa on vapaana käyttötunteja kaudelle 2025-2026, käyttöaste salissa on 40 %.

 

Käsittely Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan puheenjohtaja Noora Kuusisto ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn ollessaan Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen jäsen (= yhteisöjäävi, hallintolaki § 28 1. mom. 5 kohta) ja poistui kokouksesta kello 16:03 ennen asian käsittelyn alkamista eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon.

Puheenjohtajana toimi tämän asian aikana kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan varapuheenjohtaja Satu Nybäck.

Vammaisneuvoston edustaja Laila Kakko poistui kokouksesta klo 16:03.
 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen
mukaan.

 

Tiedoksi ote/oikaisuvaatimuksen tekijä

------------------------------------