Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 04.09.2025/Pykälä 70



 

Maa-aineslain 16 §:n mukaisen suostumuksen antaminen vähäiseen poikkeamiseen maa-aineslupapäätöksessä hyväksytyistä jälkihoitotoimenpiteistä; Peab Industri Oy, Muijalan louhos, Pysäkkitie, Lohja

 

498/11.03.03/2024

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 04.09.2025 § 70

 

 Peab Industri Oy hakee muutosta Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaoston 10.11.2022 § 104 myöntämään maa-aineslain 4 §:n mukaiseen lupaan lupamääräysten mukaisten maisemonitivelvotteiden muuttamiseksi, louhoksen täyttämiselle ja maisemoinnille kiinteistöille Lehtometsä 444-433-1-188, Ratametsä 444-433-1- 190 ja Keimo
444-431-2-380. Muutosta haetaan Pysäkkitien louhosta koskeviin lupamääräyksiin, joissa käsitellään louhoksen täyttämistä ja maisemointia. Muutosta haetaan kiinteistöjen Ratametsä 444-433-1- 190 ja Keimo
444-431-2-380 osalta, joilla louhos sijaitsee. Luvan voimassaolo päättyy 16.11.2027.

 

Lisätiedot Ympäristötarkastaja Eija Kanninen, eija.kanninen(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Muijala montun maisemointi, nykytilannekartta 08032024
- Täydennys; muutossunnitelman täyttömäärät, Peab Industri Oy:n maisemointisuunnitelma
- Täydennys; maisemoitavan alueen pinta-ala ja haetaan muutoksen hausta huolimatta, Peab Industri Oy:n maisemointisuunnitelman muutos
- Täydennys; perustelut aloitusluvalle muutoksenhausta huolimatta, Peab Industri Oy maisemointisuunnitelman muutos
- Maa-aineslain 4 §:n mukainen lupa lupamääräysten mukaisten maisemonitivelvotteiden muuttamiseksi, louhoksen täyttämiselle ja maisemoinnille kiinteistöille Lehtometsä 444-433-1-188, Ratametsä
444-433-1- 190 ja Keimo 444-431-2-380 (Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto on 10.11.2022 § 104).

 

Liite - Maa-aineslain 16 §:n mukaisen suostumuksen antaminen vähäiseen poikkeamiseen maa-aineslupapäätöksessä hyväksytyistä jälkihoitotoimenpiteistä; Peab Industri Oy, Muijalan louhos, Pysäkkitie, Lohja
- Peab Industri Oy:n 8.3.2024 päivätty maisemointisuunnitelman muutos koskien kiinteistöjä Ratametsä 444-433-1-190 ja Keimo 444-431-2-380
- Muijalan montun maisemointi, lopputilannekartta 08032024
- Muijala pituus- ja poikkileikkaukset 08032024

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösesitys Lohjan kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää antaa suostumuksen Peab Industri Oy:lle poiketa vähäisesti Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaoston 10.11.2022 § 104 myöntämään maa-aineslain mukaisen luvan lupamääräyksistä 1 ja 5 liitteenä olevan suostumuksen mukaisesti.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Peab Industri Oy
Uudenmaan ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat
Uudenmaan ELY-keskus / Liikenne ja infrastruktuuri
Lohjan kaupunginhallitus
Skanska Infra Oy

------------------------------------