Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 02.09.2025/Pykälä 41



 

Talousarvion tavoitteiden toteutuminen 2. vuosineljänneksellä vuonna 2025

 

103/02.02.00/2024

 

Ympäristöterveyslautakunta 02.09.2025 § 41

 

 Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia raportti toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

Neljännesvuosiraportissa arvioidaan, miten vuodelle 2025 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tehdään sanallisesti.

Ympäristöterveyden tammi-kesäkuun (ulk. + sis., tilanne 20.8.2025) toimintatuottojen toteuma on 60,0 % ja toimintakulujen 46,4 % ja toimintakatteen 20,5 %. Tasainen käyttö tulisi olla 50 %.

Toimintatuottoja on kertynyt lähes kaikesta lakisääteisestä toiminnasta yli arvioidun sekä verrattuna edelliseen vuoteen 2024. Toiminnassa on pystytty toteuttamaan terveysvalvontatehtäviä myös suunniteltua enemmän.


Toimintakulut ovat seuratulla ajanjaksolla olleet huomattavasti alle arvion. Yksi vakanssi on täyttämättä, eikä materiaalihankintoja ole ollut tarvetta tehdä.


Kokonaisuudessaan Ympäristöterveyspalvelut on pysynyt hyvin talousarviossaan tämän hetkisen tilanteen mukaan.


Liitteessä on esitetty samat tiedot ulkoisten ja sisäisten erien osalta tarkemmin sekä koottu tavoitteiden toteutumistilanne 2. vuosineljänneksellä.

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi 

 

Liite - Ympäristöterveys, 2. neljännesvuosikatsaus 2025

 

Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna

 

Päätösesitys Ympäristöterveyslautakunta päättää hyväksyä Ympäristöterveyslautakunnan 2. neljännesvuosikatsauksen 2025 edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitettäväksi.

 

Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------