Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 153


 

Valtuustoaloite Mäntynummen monitoimijatalon rakennustekniseen toteutussuunnitelmaan liittyvät liikennejärjestelyt

 

459/00.01.02.01/2025

 

Kaupunginvaltuusto 19.03.2025 § 52

 

 Valtuutettu Jarmo Aho Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi oli allekirjoittanut Meidän Lohjan valtuustoryhmän valtuutettu Gutierrez Sorainen Ana Maria:

”Lohjan kaupunki on investoimassa Mäntynummen monitoimija- talon, jonka kustannusarvio on noin 35 milj. €. Pidämme tärkeänä, että liikenne järjestelyt ovat mahdollisimman joustavat ja turvalliset. Palvellen näin koululaisia, päiväkodin lapsia kuin heidän vanhempiaankin sekä henkilökuntaa ja koulukuljetuksia, tavara- ja jakelu liikennettä. Liikennejärjestelyt on mahdollista toteuttaa  hyvällä suunnittelulla.

Joulukuussa 2024 Valtuuston päätöksellä on hyväksytty toteutussuunnitelmassa kohta 3.11 liikennejärjestelyt.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että liikenne järjestelyt toteutettaisiin Lempolan liikenneympyrän pikkuympyrää hyödyntäen. Tämä vaihtoehto täyttäisi kaikki ne liikenteen tarpeet mitä monitoimija talolle edellytetään. Vaihtoehto täyttää liikenneturvallisuuden tarpeet, sekä joustavan saatto- ja hakuliikenteen.  Palo- ja pelastuslaitos pääsisi kohteeseen nopeammin, kuin nykyisillä liikenne järjestelyillä.

Tulevaisuudessa Länsiradan Lohjansolmun koululaisliikenne sujuisi uuden liittymän kautta joustavasti.”
 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää  

1. merkitä aloitteen saapuneeksi 

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 25.09.2025 § 153

 

 Aloitteen laatijat ovat nostaneet aiheellisesti esille liikenteelliset haasteet Mäntynummen monitoimijatalon liikennejärjestelyiden osalta.

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että liikennejärjestelyt toteutettaisiin Lempolan liikenneympyrän pikkuympyrää hyödyntäen. Tämä vaihtoehto täyttäisi kaikki ne liikenteen tarpeet mitä monitoimijatalolle edellytetään. Vaihtoehto täyttää liikenneturvallisuuden tarpeet, sekä joustavan saatto- ja hakuliikenteen. Palo- ja pelastuslaitos pääsisi kohteeseen nopeammin, kuin nykyisillä liikenne järjestelyillä.

Aloite sinällään on kannatettava, mutta se vaatii kaavamuutoksen, joka on prosessina erittäin pitkäkestoinen. Mikäli tarvittava kaavamuutos haluttaisiin toteuttaa ennen monitoimijatalon rakennuttamista, tulee se viivästyttämään rakennushankeen käynnistymistä, oletettavasti kahdella vuodella, ilman valituksia. Tällainen kaavamuutoshanke on mahdollista käynnistää monitoimijatalon rakentamisen aloituksen jälkeen.

 

 Aloite on talousarviovaikutteinen

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää,

1. että aloitetta ei toteuteta,

2. että Mäntynummen alueen mahdollisten liikennejärjestelyiden muutoksen edellyttämää kaavamuutosta tarkastellaan uudelleen Mäntynummen monitoimijatalon rakentamisen käynnistyttyä,

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite merkitään loppuun käsitellyksi
.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------