RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 154
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite tekemättömien poistojen tarkastamisesta ennen rakennusten purkupäätöstä
482/10.03.02.02/2024
Kaupunginvaltuusto 11.12.2024 § 153
Valtuutettu Matti Pajuoja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi oli allekirjoittanut Kokoomuksen valtuustoryhmän varavaltuutettu Mikko Piirtola:
”Vasemmistoliiton valtuutetut esittävät, että aina selvitettäisiin ennen rakennusten purkua, onko vielä jäljellä tekemättömiä poistoja rakennuksesta.
Perustelut: Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että ei aina tiedetä ennen purkupäätöksen tekemistä, onko poistoja vielä tekemättä rakennuksesta.
Asian selvittäminen vaikuttaa purkupäätöksen ajankohtaan ja se helpottaisi tilinpäätöksen suunnittelua.”
Lisätiedot hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää
1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä
2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
Tekninen lautakunta 25.09.2025 § 154
Aloite on kannatettava, sillä erityisesti sisäilmaongelmaisissa kohteissa voi olla poistoja tekemättä merkittävissä määrin. Nämä tulee alaskirjata sen vuoden tilinpäätökseen kun rakennus puretaan. Isoissa rakennuksissa ja rakennuskokonaisuuksissa alaskirjauksen vaikutus voi olla useita miljoonia euroja. Tällaisilla alaskirjauksilla voi olla merkittävä vaikutus kaupungin talouteen.
Näin ollen purkupäätöksen yhteydessä on perusteltua tuoda esille myös rakennuksessa jäljellä olevien poistojen määrä. Vuoden 2024 alusta lähtien uusien purettaviksi esitettyjen kohteiden osalta näin on jo toimittu.
Aloite on talousarviovaikutteinen
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää,
1. että aloite toteutetaan,
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |