RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 155
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarviovaikutteiset aloitteet / Tekninen lautakunta
147/00.01.00.00/2022
Tekninen lautakunta 25.09.2025 § 155
Aloitteiden käsittelyohjeiden mukaisesti talousarvioon vaikuttavat, vireillä olevat aloitteet tulee käsitellä samanaikaisesti talousarvioehdotuksen kanssa.
Teknisen lautakunnan alaisessa toiminnassa valmistelussa olevat talousarviovaikutteiset aloitteet on koottu valtuustoaloitteiden ja kunnan jäsenten aloitteiden asiakirjoiksi. Asiakirjaan on merkitty aloitteen johdosta mahdollisesti tehdyt toimenpiteet tai tehtävät toimenpiteet sekä tieto siitä onko aloite huomioitu talousarvioehdotuksessa.
Teknisen lautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat talousarviovaikutteiset aloitteet:
Kuntalaisten aloitteet
-4/2024 Kuntalaisaloite: Kässäntien hankkeen keskeyttäminen ja selvitystyön aloittaminen koskien Asemakujan ja Kalkkipetterintien hyödyntämistä uuden tien sijaan. 714/10.03.01.00/2022
-30/2024 Kuntalaisaloite: Lohjan kaupunki tarvitsee turvallisuuspäällikön 386/01.01.00/2024
-33/2024 Kuntalaisaloite: Lohja-aiheinen tilataideteos pääsisääntuloväylälle 328/10.03.01.00/2024
-2/2025 Kuntalaisaloite jalkakäytävän/pyörätien rakentamisesta Tietolantielle Virkkalaan 72/00.01.02.01/2025
-6/2025 Kuntalaisaloite matkaparkin perustamiseksi matkailijoille Lohjalla
- 9/2025 Lohjan vammaisneuvoston aloite invapysäköintipaikasta Monkolan eteen 822/00.01.02.01/2025507/00.01.02.01/2025
-13/2025 Kuntalaisaloite: Lohja Aurlahden uimaranta 1081/00.01.02.01/2025
Valtuustoaloitteet
-11/2020 Valtuustoaloite sopimusten tarkastamisesta 265/02.07.00/2022; 406/02.07.00/2020
-12/2022 Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen lisäämiseksi, sekä puistojen hoitosuunnitelman päivittämiseksi tukemaan luonnon monimuotoisuutta 858/10.03.01.00/2022
-3/2023 Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat 121/12.03.00/2023
-6/2024 Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten muistomerkkien suojelemisesta 258/10.00.02/2024
-10/2024 Valtuustoaloite: Linja-autopysäkki Koisjärven risteysalueelle 397/08.01.00/2024
-1/2025 Valtuustoaloite: Rausjärven leirikeskus rakennuksineen säilytetään Lohjan kaupungin omistuksessa 109/00.01.02.01/2025
-14/2025 Valtuustoaloite kunnan omistaminen tilojen vuokrakäytön mahdollistaminen 455/00.01.02.01/2025
-15/2025 Valtuustoaloite Saukkolan varikon korjaus kyläläisten käyttöön, kuntosali ja nuorisotila 456/00.01.02.01/2025
-30/2025 Valtuustoaloite pitkän matkan ampumaradan saamisesta Lohjalle 1192/00.01.02.01/2025
Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Oheismateriaali -Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan keskeneräiset talousarviovaikutteiset kunnan jäsenten aloitteet
- Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan keskeneräiset talousarviovaikutteiset valtuustoaloitteet
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitettäväksi, että seuraavat aloitteet ovat edelleen valmisteltavana:
Kuntalaisten aloitteet
-4/2024 Kuntalaisaloite: Kässäntien hankkeen keskeyttäminen ja selvitystyön aloittaminen koskien Asemakujan ja Kalkkipetterintien hyödyntämistä uuden tien sijaan. 714/10.03.01.00/2022
-30/2024 Kuntalaisaloite: Lohjan kaupunki tarvitsee turvallisuuspäällikön 386/01.01.00/2024
-33/2024 Kuntalaisaloite: Lohja-aiheinen tilataideteos pääsisääntuloväylälle 328/10.03.01.00/2024
-2/2025 Kuntalaisaloite jalkakäytävän/pyörätien rakentamisesta Tietolantielle Virkkalaan 72/00.01.02.01/2025
-6/2025 Kuntalaisaloite matkaparkin perustamiseksi matkailijoille Lohjalla
- 9/2025 Lohjan vammaisneuvoston aloite invapysäköintipaikasta Monkolan eteen 822/00.01.02.01/2025507/00.01.02.01/2025
-13/2025 Kuntalaisaloite: Lohja Aurlahden uimaranta 1081/00.01.02.01/2025
Valtuustoaloitteet
-11/2020 Valtuustoaloite sopimusten tarkastamisesta 265/02.07.00/2022; 406/02.07.00/2020
-12/2022 Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen lisäämiseksi, sekä puistojen hoitosuunnitelman päivittämiseksi tukemaan luonnon monimuotoisuutta 858/10.03.01.00/2022
-3/2023 Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat 121/12.03.00/2023
-6/2024 Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten muistomerkkien suojelemisesta 258/10.00.02/2024
-10/2024 Valtuustoaloite: Linja-autopysäkki Koisjärven risteysalueelle 397/08.01.00/2024
-1/2025 Valtuustoaloite: Rausjärven leirikeskus rakennuksineen säilytetään Lohjan kaupungin omistuksessa 109/00.01.02.01/2025
-14/2025 Valtuustoaloite kunnan omistaminen tilojen vuokrakäytön mahdollistaminen 455/00.01.02.01/2025
-15/2025 Valtuustoaloite Saukkolan varikon korjaus kyläläisten käyttöön, kuntosali ja nuorisotila 456/00.01.02.01/2025
-30/2025 Valtuustoaloite pitkän matkan ampumaradan saamisesta Lohjalle 1192/00.01.02.01/2025
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |