Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 24.09.2025/Pykälä 128


 

Tutustumisretki Kirkkonummelle

 

905/00.01.02/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 24.09.2025 § 128

 

 Kaupunkikehityslautakunta järjestää tutustumisretken 8.10.2025 Kirkkonummelle. Retkelle on tarkoitus kutsua myös kaupunkikiehityslautakunnan lupajaoston sekä teknisen lautakunnan jäsenet.

 

Lisätiedot Kaupunkikehitysjohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. järjestää tutustumisretken Kirkkonummelle 8.10.2025,

2. kutsua retkelle kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston ja teknisen lautakunnan jäsenet, ja

3. että osallistujille maksetaan ansionmenetyskorvaukset työajan ansionmenetyksestä hallintosäännön 168 § mukaisesti.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi toimistosihteeri Andersson, hallintoasiantuntija Kesälä

------------------------------------