Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 131


 

Oikaisuvaatimus: Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen / vs. perusopetusjohtaja Malmi 26.8.2025 § 27/2025

 

148/01.01.03/2025

 

Sivistyslautakunta 23.09.2025 § 131

 

 Oikaisuvaatimuksentekijä on 2.9.2025 tehnyt oikaisuvaatimuksen vs. perusopetusjohtaja Kimmo Malmin 26.8.2025 tekemään viranhaltijapäätökseen § 27/2025 Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen.

 

 Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo vararehtorivalinnan tehneen henkilön vs. perusopetusjohtajan olleen esteellisen valitessaan puolisonsa Sammatin koulun vararehtoriksi ajalle 1.8.2025-31.7.2025. Oikaisuvaatimuksentekijä vetoaa hallintolain 28.1 § kohtaan yksi ”Virkamies on esteellinen, jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen”.

Lohjan kaupungin hallintosäännön mukaan 1.8.2025 alkaen, pykälässä 42.1 § määritellään palvelussuhteeseen ottaminen. Hallintosäännön mukaan perusopetusjohtaja valitsee apulaisrehtorit toistaiseksi ja vararehtorit enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Perusopetusjohtaja Saarniniemi on valinnut perusopetuksen vararehtorit 31.7.2026 saakka päätöksillä ( §15/2023, §18/2024 ja § 26/2024). Sammatin koulun vararehtori on valittu ajalle 1.8.2023-31.7.2026 päätöksessä §15/2023. Lukuvuodeksi 2025-2026 koulun rehtorit esittivät muutoksia vararehtoreihin seuraavissa kouluissa: Asemanpelto, Karjalohja, Perttilä, Ojaniittu ja osittain Mäntynummen yhtenäiskoulu. Päätöksessä Lohjan perusopetuksen vararehtoreiden valitseminen / vs. perusopetusjohtaja Malmi 26.8.2025 § 27/2025 valittiin virheellisesti uudelleen myös niiden koulujen vararehtorit, joihin ei tullut muutoksia, mukaan lukien Sammatin koulu.     
 

Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi

 

Liite EI NETTIIN Oikaisuvaatimus: Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen / vs. perusopetusjohtaja Malmi 26.8.2025 § 27/2025

 

Oheismateriaali - Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen §15/2023
- Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen §18/2024
- Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen §26/2024
- Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen §27/2025

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää,

1. todeta, että oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen,

2. hyväksyä oikaisuvaatimuksen esitetyin perustein siltä osin, kuin valintapäätöksen tehnyt vs. perusopetusjohtaja on ollut esteellinen suhteessa valittuun viranhaltijaan (Hallintolaki 28 § 1 mom. kohta 2),

3. kumota § 27/2025 vs. perusopetusjohtaja Kimmo Malmin 26.8.2025 tekemän viranhaltijapäätöksen Lohjan peruskoulujen vararehtoreiden valitseminen.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote: oikaisuvaatimuksen tekijä
tiedoksi: vs. perusopetusjohtaja Kimmo Malmin 26.8.2025 § 27/2025 päätöksessä nimetyt ja vs. perusopetusjohtaja Malmi Kimmo

------------------------------------