RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 169
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: lähiliikuntapaikka Gunnarlaan
190/10.03.01.00/2022
Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 169
Kaupungin johtoryhmässä 15.9.2025 on sovittu, että aloite käsitellään loppuun teknisessä lautakunnassa.
Jerry Ståhlberg (suostumus nimen julkaisemiseen) sekä 41 aloitteen allekirjoittanutta esittävät 22.6.2021 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Gunnarlan uuden hiihtosillan kupeessa parkkipaikka ja pieni lampi mäkineen. Myös metsäalue parkkipaikan vieressä. Alueella ei ole palveluja vaikka uusia omakotitaloja on tullut runsaasti. Lähiliikuntapaikka sopisi kuntoradan yhteyteen ja palvelisi koko Lohjaa. Maisemat ovat paikassa upeat myös ympäröivän golfkentän vuoksi. Lähiliikuntapiste olisi ensisijaisesti Gympark tyylinen, mutta ajansaatossa kohteeseen voisi lisätä lapsille leikkipuistoa. Pieni lampi jäätyy myös pakkasilla ja lapset luistellut siinä. Alue mahdollistaisi myös Padel -kentän tulevaisuudessa.
Lisätiedot:
Alustavasti Lohjan alueen muutamat yritykset luvanneet tukea hanketta. Hankkeeseen ei vaikeuksia saada paikallisia toimijoita tukemaan esimerkiksi pienellä mainoksella. Myös digitaalisen mainostaulun laittaminen kohteeseen onnistuu allekirjoittaneen kautta.”
Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus on kokouksessaan 18.12.2024 käsitellyt kuntalaisaloitetta ja antanut siihen seuraavan kommentin:
Kyseistä aloitetta ei ole mahdollista toteuttaa nykyisen talousarvion puitteissa.
Teknisen toimen lausunto:
Lohjan kaupunki on toteuttanut vuoden 2025 syksyllä Gunnarlan alueelle osana Osbo-hanketta (osallistuva budjetointi) 2 kappaletta ulkokuntosalilaitteita. Laitteet on sijoitettu Gunnarlankadun ulkoilureittisillan läheisyyteen. Gunnarlan alueelle rakentuu parhaillaan lasten leikkipuisto ja se valmistuu lokakuun 2025 aikana. Leikkipuisto rakentuu Muinaisrannanpuiston alueelle.
Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen pöytäkirjan ote 18.12.2024 § 93
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja todeta, ettei tehtyjen toimenpiteiden lisäksi ole perusteltua toteuttaa muita toimenpiteitä,
2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Käsittely Vanhusneuvoston edustaja Jukka Nieminen ja vammaisneuvoston edustaja Sari Ojala palasivat kokoukseen ennen tämän asian käsittelyn alkamista klo 17.19.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |