Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 53



 

Talousarviovaikutteiset aloitteet / Työllisyys- ja elinkeinolautakunta

 

147/00.01.00.00/2022

 

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 23.09.2025 § 53

 

 Aloitteiden käsittelyohjeiden mukaisesti talousarvioon vaikuttavat, vireillä olevat aloitteet tulee käsitellä samanaikaisesti talousarvioehdotuksen kanssa.

Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan alaisessa toiminnassa valmistelussa olevat talousarviovaikutteiset aloitteet on koottu valtuustoaloitteiden ja kunnan jäsenten aloitteiden asiakirjoiksi. Asiakirjaan on merkitty aloitteen johdosta mahdollisesti tehdyt toimenpiteet tai tehtävät toimenpiteet sekä tieto siitä, onko aloite huomioitu talousarvioehdotuksessa.

Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat talousarviovaikutteiset aloitteet:

Valtuustoaloitteet:

- Valtuustoaloite pitkäaikaistyöttömien tilanteen selvittämiseksi 468/00.01.02.01/2025

- Valtuustoaloite talonmiespalvelun järjestämiseksi ikäihmisten omakotitaloasumisen mahdollistamiseksi 949/00.01.02.01/2025
 

Lisätiedot Työllisyysaluepäällikkö Erja Kononen, erja.kononen(at)lohja.fi
Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Keskeneräiset valtuustoaloitteet Työllisyys- ja elinkeinolautakunta

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Työllisyys- ja elinkeinolautakunta toteaa, että seuraaviin aloitteiden edellyttämiin toimenpiteisiin ei ole varattu määrärahaa vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa ja päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraavat valtuustoaloitteet ovat edelleen valmisteltavana:

- Valtuustoaloite pitkäaikaistyöttömien tilanteen selvittämiseksi 468/00.01.02.01/2025

- Valtuustoaloite talonmiespalvelun järjestämiseksi ikäihmisten omakotitaloasumisen mahdollistamiseksi 949/00.01.02.01/2025

 

Päätös Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------