Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2025/Pykälä 70



 

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tulosalueen maksut ja taksat 2026

 

1224/02.05.00/2022

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 24.09.2025 § 70

 

 Lohjan kaupungin hallintosäännön 27.1 § 1 mom. 7-kohdan perusteella toimielin päättää toimialallaan toimielimen toimintaa koskevat taksat, maksut ja korvaukset kaupunginhallituksen määräämien perusteiden ja tarkistusohjeiden pohjalta huomioiden erityislainsäädäntöjen määräykset.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.6.2025 § 269 hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion laatimisohjeet. Kaupungin taloudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi lautakunnat oikeutetaan hallintosäännön 27.1  § 1 mom. 7-kohdan nojalla tarkistamaan vuonna 2026 perittäviä maksuja, myyntihintoja ja korvauksia 5 %:lla, jos hintoja on tarkistettu vuodelle 2025 ja enintään 10 %:lla, jos hintoja on tarkistettu viimeksi vuodelle 2024. Suuremmat korotukset on saatettava kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi samoin kuin käyttöönotettavat uudet maksut. Muutoinkin lautakuntien on etsittävä mahdollisuuksia myyntituottojen lisäämiseksi. Maksut, myyntihinnat ja muut korvaukset tuodaan päätettäväksi lautakunnittain yhtenä kokonaisuutena samanaikaisesti talousarviokäsittelyn kanssa.

Liitteenä on yhdistelmä ehdotukseksi kulttuuri- ja vapaa-ajan tulosalueen maksuiksi ja taksoiksi vuodelle 2026.

Hiiden Opiston kurssihinnoitteluun esitetään merkittäviä muutoksia. Aiemmassa hintataulukossa kurssihinnat eivät ole nousseet opetustuntimäärän kasvun mukaisesti. Kurssit, joissa on ollut paljon opetustunteja ovat olleet huomattavasti edullisempia suhteessa lyhyempiin kursseihin. Hintoja tasapainotetaan siten, ettei alle 1-40 tunnin mittaisten kurssien hintoja nosteta, ja hinnankorotukset koskevat vain 41-90 tuntia sisältäviä kursseja. Näin hinnat nousevat tuntimäärien mukaan paremmin suhteessa toisiinsa. Lisäksi tarpeettomat hintaluokat on poistettu.

Uudet kurssihinnat pohjautuvat taloushallinnon vuoden 2024 perusteella laskemaan tuntihintaan, joka sisältää kaikki kulut. Tavoitekurssihinnat on laskettu tuntihinnan pohjalta seitsemän osallistujan perusteella. 61-90 tunnin mittaisten kurssien hintojen korotusta vaadittavalle tasolle ei ole kohtuullista toteuttaa yhdellä kertaa, joten korotukset toteutetaan vaiheittain useamman vuoden aikana. Tavoitteena on, että esim. 70 tunnin kurssi maksaa saman kuin kaksi 35 tunnin kurssia.

Pienituloisten sekä aktiiviopiskelijan alennukset tasoittavat hinnankorotuksia auttaen vähävaraisempia. Korotuksista huolimatta asiakkaalle kerralla menevä laskut koko lukuvuoden mittaisesta kurssista pienenevät, sillä pitkät kurssit laskutetaan nykyisin kahdessa erässä.

Kaupunginhallituksen päätösvaltaan kuuluvia maksoja ja taksoja ovat:

Hiiden Opisto

Hinnat 1.8.2026 alkaen:


Lisäksi on kursseja, jotka ovat erikoishinnoiteltuja suurempien toimintakulujen vuoksi (ei alennuksia).

Opiston rehtori voi määritellä kurssille myös taulukosta poikkeavan maksun.

Työttömät ja opiskelijat saavat 50 % alennuksen (ei koske erikoishinnoiteltuja kursseja tai ei alennuksia -kursseja).

Seniorikursseiksi luokitelluista kursseista annetaan 30 % alennus ikääntyneille.

Koko lukuvuoden kestävälle kurssille voi tulla mukaan kevätkaudeksi 50 % alennuksella.



Hiiden Opisto perii myös materiaalimaksuja kursseista, joissa materiaalikulut ovat suuremmat.

Länsi-Uudenmaan Musiikkiopisto


hinta 1.1.2026 alkaen, uusi maksu

Lohjan kaupunginorkesteri


hinta 1.1.2026 alkaen


hinta 1.1.2026 alkaen, uusi maksu


hinta 1.1.2026 alkaen, uudet maksut

Lohjan Museo


hinta 1.1.2026 alkaen

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa(at)lohja.fi

 

Liite Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tulosalueen maksut ja taksat 2026

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää

1. hyväksyä omalta osaltaan kulttuuri- ja vapaa-ajan tulosalueen maksut ja
taksat vuodelle 2026 liitteen mukaisesti; sekä

2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy maksut ja taksat siltä
osin, kun korotus kuuluu kaupunginhallituksen päätettäväksi.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------